25. helmikuuta 2015

Suklaa-pähkinätahna-banaanipullat

Muutama päivä vegaaniutta (no, vegaanihaastetta) takana ja hyvinhän tämä sujuu! Varsinkin kun tein näitä ihanan syntisiä pullia syötäväksi kaikissa tilanteissa - ja keksin ne ihan itse! (Edit. hiukan noloa, mutta en tiedä, ovatko nämä oikeasti vegaanipullia; ilmeisesti nutella ei ole vegaanista, mutta toisaalta en keksinyt omasta vastaavasta feikki-nutellasta, mitään eläinperäistä - mutta ainakin saa vegaanista, jos se on tärkeää, tahnan itse tekemällä, ohje lempi vegaaniblogistani Chocochilistä ).



Pullataikina:
1/2 l vettä tai omenamehua(tulee parempaa)
2 pss (tai vähän vähemmän jos kohottaa kauemmin) kuivahiivaa
1 dl sokeria (vähän vähemmän, kuin normaalisti, kun täyte on niin... syntistä)
jauhoja sopivasti (ehkä 10 dl tai vähän yli )(voi olla vaikka hiivaleipäjauhoja)
100 g margariiniä
Kardemummaa, hippunen suolaa

Täyte:
Suklaa-pähkinätahnaa
1 banaani

Lämmitä vesi vähän yli käden lämpöiseksi, sekoita hiiva, jonkin verran jauhoja ja sokeri - niin että tulee sellainen melko löysä  seos. anna seistä lämpimässä puolisen tuntia, sitten lisää loput jauhot, mausteet ja margariini, vaivaa niin, että taikinasta tulee pehmeä ja kimmoisa. Anna taas kohota puoli tuntia. Kauli taikina sopivan paksuiseksi, levitä nutella (jota ehkä voisi pehmentää mikrossa) pohjalle ja muussattua banaania päälle, kääri rullalle. Paista pullat muffinssivuoissa, että täytteet pysyvät sisällä, 200 C, kunnes ovat sopivan värisiä (eli ei niinkuin kuvassa), 10-20 min. Syö, syö, syö.

Niin, mutta siis, mikä siinä vegaaniudessa mietityttää?

No ensinnäkin; onko siinä mitään järkeä? Lähellä kasvaa lehmiä, jotka muuttavat itsestään ruohoa maidoksi, mutta minä haluan jouda jotain kaukana kasvatettua, joka monimutkaisten prosessien kautta ja erilaisten lisäaineiden avulla tehdään jotain maidon kaltaista...? Ja muutenkin mietin, että sittenhän joutuu käyttämään kamalasti kaikkia ulkomaisia korviketuotteita - jos ei vallan fennovegeeniksi ryhdy - ja minä en kyllä... Mutta tarkemmin ajatellen, niinhän minä jo nyt teen (hyvistä aikeista huolimatta) ja ainut, jolle pitäisi etsiä korvaavia tuotteita olisi maitotuotteet. Ja niidenkään ei tarvitse olla sademetsässä tuotettua soijaa - kauramaito ja siitä tehdyt valmisteet lienee lähimpänä tuotettuja. Silti vähän tätä mietin, kun luin mantelimaidon ainesosaluetteloa... Toisaalta, ehkä maidollakin olisi yhtä pitkä sellainen, jos se pitäisi tehdä alkuaineistaan?

Lisäksi; en oikeastaan haluaisi, että lehmiä ei olisi ollenkaan - monin paikoin niillä on arvokas rooli biodiversiteetin ylläpitäjänä - ja toisaalta lannoitusaineen tuottajina. Ilmankin toki pärjättäisiin ja teknisiä ratkaisuja on olemassa. Mutta jotenkin tuntuu, että lehmä on sellainen järkevä ratkaisu, hyvä pakkaus, monikäyttöinen kasvinviljelyn seuralainen. Tavallaanhan maidon käytöstä luopuminen on hyökkäys koko (maito)lehmä taloutta vastaan - ja lihasta luopuminen lihakarjataloutta vastaan - vaikka sinänsä minun toimillani ei olekaan vaikutusta. Mutta että en minä sinällään lehmiä vastusta - tai niiden hyväksikäyttöä, vaan tätä nykyistä systeemiä, eläinten oloja ja kohtelua... Ehkä sitten taas maitoa voi juoda hyvillä mielin, kun... hmm... Kun minulla on oma lemmikkilehmä, joka lypsää poikimatta ja saa elää vanhukseksi ja kuolla siihen, jota harjataan ja pestään ja kävelytetään ja silitellään...

Ja tästä tulikin mieleeni: mikähän siinä on, että kuoleminen ja tappaminen ruuaksi on niin kauhistuttavaa, ettei sitä kestä ajatella. Sehän kuuluu elämään? Tuskimpa kovin paljon entisaikaan mietittiin sian lahtaamista - tai hirven kaatoa - ainakaan siinä määrin, että se olisi jätetty tekemättä, surua varmaan tunnettiin silloinkin. Onkohan osa siinä, että kuolema on niin kaukana meidän elämästä - liha tulee kauppaan tunnistamattomina palasina ja kuolleena, useimmat ihmisetkin kuolee näkymättömissä. Kaikissa muissa yhteisöissä; villeissä ja vähemmän villeissä, se on kai alati läsnä; poikasia kuolee, tovereita kuolee saalistajan suihin, tuotantoeläimiä kuolee luonnollisesti ja teurasautoissa, kaloja kuole kalastaessa, ihmisiä kuolee tauteihin, sotiin, onnettomuuksiin. Jos oma selviytyminen riippuisi toisen eläimen hengestä - tai nälän poistuminen tai ylipäänsä ruoka - olisiko suhtautuminen erilaista? Onko tämä outo suhtautuminen kaupunkilaisen vieraantumista luonnosta vai onko tämä parempaan suuntaan menemistä? Olemmeko ihmiskuntana pikkupikkuhiljaa muttumassa parempaan suuntaan, kun toisen kuolema ei olekaan... niin helposti nieltävissä? Tuleeko kaikista joskus kasvissyöjiä - tiikereistäkin, niinkuin joidenkin uskontojen ihanissa paratiisi-fantasioissa?

Mietimpä vain ...

Mitähän seuraavaksi miettisin?


20. helmikuuta 2015

Sienilasagne ja vegaanihaaste


Taas unohtui ottaa kuva ruuasta, niin lavastuksia kuvituksena. Tosin ei sienilasagne liene kovin kuvauksellinenkaan...? (Ja sienet oli taas yksi kaapissa potentiaalinsa toteutumista odotteleva ruoka-aine, hip hei, kaapit tyhjenee! Tosin kävin sitten eilen ekokaupassa hamstraamassa lisää kaikkea outoa...)

Sienilasagne

Sieniä, sopivasti, metsä- tai herkkusieniä, kuivattuja tai tuoreita
Öljyä
Ripaus suolaa ja sokeria
Kesäkurpitsaa (1 iso/2pientä)
Sipulia
Chiliä, pippuria
1/2 l maitoa
n. 5x5 cm pala voita
n. 2 kukkuraa rkl vehnäjauhoja
1/2 prk ranskankermaa
Juustoraastetta maun mukaan
Valkopippuria ja muskottipähkinää
Lasagne-levyjä

Jos sienet on kuivattuja, ne kannattaa laittaa hyvissä ajoin, muutama tunti ennen, likoamaan. Paistetaan sienet, taas maun mukaan, rapeiksi tai vähemmän rapeiksi, lopuksi lisätään ripaus suolaa ja sokeria. Paistetaan sitten vähän aikaa kesäkurpitsakuutioita, ei kannata liikaa paistaa, maustetaan. Tässä samalla valmistuu maitokastike; rasva sulamaan kattilaan, vehnäjauhot hetken päästä - pidetään niitä kattilassa x aikaa ja sitten vispataan maito joukkoon ja toivotaan, että suurustuu, annetaan kiehua jonkin aikaa, koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekaan valmiiseen kastikkeeseen suola, juustoraaste, ranskankerma ja mausteet. Sitten kootaan lasagne, viimeiseksi kastiketta ja juustoraastetta, se on melkein paras osa. Uunissa 225, puolisen tuntia. Jälkiruuaksi jotain kevyttä.

Näin maitotuotteita pursuavasta ateriasta ähkyisenä on hyvä miettiä, mihin viimeeksi jäin; että voiko maitoa juoda hyvillä mielin...?

Kasvissyöjänä - joka vetoaa siihen, että ei halua tapattaa eläimiä omaksi ruuakseen, maidon juominen ei kestä tarkempaa tarkastelua. Lehmien täytyy poikia tuottaakseen maitoa ja koska puolet syntyneistä on sonnivasikoita, maidon tuoton välttämättömänä sivutuotteena syntyy liha-vasikoita. Jotka tapetaan. Ja sitä ennen niitä siirrellään paikasta toiseen ja olosuhteet eivät välttämättä ole kamalan kivat.

Toinen ongelma, joka korventaa hellässä mielessäni on se, kun vasikat erotetaan emoistaan heti tai melkoheti. Lehmä on eläin, joka huolehtisi poikasestaan melko pitkään, melkein vuoden luonnollisissa oloissa ja emon ja poikasen välille syntyy nopeasti emotionaalinen suhde. (Emolehmä (lihakarja) kasvatuksessa poikaset saavat nauttia emonsa hoivasta pitkään.) Luomussa vasikat saavat olla emonsa seurassa pidempään - mutta ei siinäkään viittä päivää kauempaa. Olen kuullut, että erotuksen jälkeen lehmät itkevät poikastaan pitkäänkin ja arvatenkin vasikka kaipaa emoaan. Juopa siinä maitosi hyvillä mielin...

Voihan sitä sanoa, että elämä on julmaa, ja julmempaa, muutenkin - face it. Ja niinhän se onkin. Ja toisaalta on totta, että lehmä-taloudessa on monia hyviä ja järkeviä puolia:  esim. jos lypsävät eläimet käyttävät hyväkseen sellaista ravintoa, mitä ihminen ei voi käyttää - ruohoa, ja muuntavat sen ihmiselle käyttökelpoiseen muotoon. Lisäksi lehmät tuottavat hyvää lannoitusta maahan ja laiduntaminen pitää yllä katoavaa biodiversiteettiä...

Että tavallaan en sanoisi, että lehmissä ja niiden pidossa olisi mitään vikaa sinänsä, nykymuotoisena vaan... se ei kuulosta hyvälle. Taas kerran kaipaisin jotain kohtuutta tähän systeemiin; voisiko vasikka saada edes vähän päivittäin emonsa hoivaa, eikö sitä maitoa riittäisi, kun nykylehmät lypsävät niin paljon? Voisiko systeemi olla jotenkin kohtuullisempi, tarvitseeko niitä lehmiä ja maitoa olla niin paljon, eikä vähempi riittäisi? Niin, että kullakin, vähemmillä lehmillä ja vähemmillä vasikoilla, olisi suht kiva elämä, vaikka ne sitten syötäisiinkin - tai ainakin maito juotaisiin? Miksei voitaisi kehittää ilman poikimista tuottavia geenimutanttilehmiä - tai säädellä syntyvien poikasten sukupuolijakaumaa?? No, tämähän ei taas ole yksin kenenkään käsissä, vaan riippuu talouden isoista kasvottomista pyöristä ja politiikasta ja kaikesta muusta..

Toisaalta (lempisanani), ehkä on niin, että kun ei tiedä lehmien ja navetan arkipäivää, omat kuvitelmat ovat surullisemmat kuin todellisuus (ja tietysti; monissa tapauksissa en voi kuvitellakaan todellisia kauheuksia). Että ehkä vaikka olisi kaikkia surullisia epäkohtia, ehkä myös päivittäisiä kivoja juttuja lehmienkin elämässä - ainakin kivoilla tiloilla? Esimerkkejä saa kertoa - tai väittää vastaan:)

Mutta sen sijaan, että tässä voivottelisin, ehkä voisin kohtuullistaa omaa käytöstä; vähentää vähän - tai ehkä vähäksi aikaa, kokeeksi, kokonaan? Eli vegaanihaaste. Tätä on mietitty pitkään ja olen ajatellut, että ei onnistu, kun juusto ja jogurtti ja maitokahvi on niin hyvää... Mutta kun olen niin paljon miettinyt asiaa, elimistö kai tulee tueksi ja jotenkin maitotuotteet ovat alkaneet maistumaan vähemmän. Seuraavan kerran sienilasagnekin on kai kauramaidosta tehty, joka on tästäkin reseptistä helppo muuntaa.

Tosin, jotta asia olisi monimutkaisempi, on paljon asioita, mitkä vegaaniudessakin mietityttävät - pitäisikö niitä märehtiä ensikerralla?

PS. Tälläkertaa katsoin osviittaa Oikeutta eläimille sivustolta:  http://www.oikeuttaelaimille.net/tuotantoelaimet/nauta-tuotantoelaimena

12. helmikuuta 2015

Ruokaa olemassaolevista aineksista

Kaapissa odottelevista aineksista päätyivät kattilaan herneet (kuulostaapa tämä jotenkin julmalta...).


Tähän ei tarvinne edes reseptiä, jokaisella on varmaan omansa. (Mutta oli tämä vähän rimanalitus haasteeseen; keksiä ruokia jo olemassa olevista aineista. Edelleen on keksimättä, mitä tekisin soba-nuudeleista, misosta, härkäpavuista jne... Ja muutenkin, pitäisikö vähän panostaa, että keksisi mielenkiintoisempia ruokia blogattavaksi - nostan hattua, ja kiitän, kaikkia oikeita inspiroivia ruoka-bloggaajia, se taitaakin vaatia vähän vaivannäköä)

Mutta taas oikeaan asiaan, se taitaa olla kiinnostavimpi kuin (tämänkertainen) ruoka... aihe on ajankohtainen: Vapaan lehmän maito. Mitä tästä olisi mieltä?

Hieno juttu - tai hieno ensiaskel! Näin kai markkinataloudesta ohjautuva maailmanparannus parhaimmillaan toimii: kuluttajat ovat huolissaan lehmien hyvinvoinnista, tuottaja tuo markkinoille kuluttajien huolet häivyttävän tuotteen, jo ennen kuin valtiovalta reagoi. Tosin tämänkin tuotteen arvonlisäys perustuu siihen, että hyllyssä on myös, periaatteessa, huonompia tuotteita; eikö sen pitäisi mennä niin, että huonosta käytöksestä, huonosta eläinten kohtelusta, rankaistaan, ja hyvä on itsestäänselvyys/käytäntö. Tähänkin on luultavasti tulossa hienoinen muutos, jos parsinavetat kielletään, kuten on suunniteltu, tai ainakin uusien parsinavetoiden rakentaminen. Tällähetkellä noin puolet navetoista on parsinavetoita.

Vapaat lehmät - jotka tuottavat noin kymmenellä tilalla vapaan lehmän maitoa - asuvat pihatoissa, joissa ne pääsevät liikkumaan vapaasti ja lypsättämään itseään halutessaan roboteissa. Ja ne saavat syödäkseen apilaa! Apilan etu ei ilmeisesti olekaan sen herkullisuus lehmälle, kuten luulin ensin, vaan sen ympäristö-edullisuus viljelykierrossa; ei tarvita esim. teollisia typpi-lannotteita. Pihatoissa lehmät pääsevät käyttäytymään ja sosialisoimaan enemmän luontaisesti ja toimimaan kuten luontainen laumahierarkia edellyttää. Ja tietysti, että ne pääsevät liikkumaan koko ajan. Mutta laitumelle ne eivät kuitenkaan välttämättä pääse. (Suomessa suurin osa parsinavetoiden lehmistä pääsee kesäisin laitumelle.) Vapaan lehmän tiloilla on lehmiä 50-200. Kivoin juttu mielestäni on, että hoitotoimenpiteissä käytetään kivunlievitystä, näin kun ei ole pakko tehdä ihan tavanomaisessa lehmänkasvatuksessa. (Tietysti luomulehmillä on tietääkseni samanlaiset olot - ja ne pääsevät myös ulos, ja saavat vielä luomuruokaakin).

Tähän hengenvetoon sitten todettakoon, että näin, tai jopa mukavammin, ovat asiat monella tavanomaisellakin tilalla; lehmät pääsevät liikkumaan ja laitumelle, saavat syödäkseen apilaa ja heinää, kivunlievitystä käytetään ja lehmiä saatetaan hoitaa kuin lemmikkejä, varsinkin pienemmissä - usein parsi- navetoissa. Ainut syy ostaa vapaan lehmän maitoa onkin tietämys tai varmuus, millaisissa oloissa maito on kasvanut - ja tavallaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä; näin minä haluan, että lehmiä kohdellaan.

Tieto ja tiedostaminen onkin minusta ehkä se tärkein juttu - ja mielenkiintoisin. Koska vapaan lehmän tiloja on niin vähän, olisi periaatteessa mahdollista tietää, mistä täsmälleen ja minkälaisista oloista tämän maitopurkin maito on tullut. Ainakin itsestäni se olisi tavattoman mielenkiintoista päästä katsomaan vaikka nettisivuilla olevien kuvien - tai jopa videoiden (24 h kuvaa navetasta mieluiten) - kautta, miten maitoni saa alkunsa. Ainakin omalla kohdalla tuntuisi, että tämä jopa sitouttaisi minua enemmän siihen maitoon (tai mihin vaan tuotteeseen), jos tuotanto olisi tällä tavoin jotenkin...henkilökohtaista, tietäisi vaikka lehmien nimiä tms. Tässäpä vinkkiä tuottajille! (Tosin, jos olisi tuottaja, en todellakaan haluaisi 24h kameraa valvomaan toimiani...) Jos jotenkin koko ruokaketju olisi vähän näkyvämpi, konkreettisempi, oikeampi?

Mutta sitten toisaalta... joitakin epäkohtia koko maidontuotannossa on, jotka saavat minut, hellämielisenä kaupunkilaisena, miettimään, pitäisikö sitä maitoa oikeastaan juoda ollenkaan... Ja pitääkö niiden lehmien olla siellä navetassa meidän tarpeita varten...?

Hmm, ikuisuusaihe minun nojatuolissa - taidanpa ottaa vähän vasikanmaitoa, kahviin sekoitettuna, ja jatkaa pohdiskeluja, syyllistä kieriskelyä, tuonnempana.

P.S. Hyvää tietoa eläinten oloista Suomessa Elina Lappalaisen kirjasta Syötäväksi kasvatetut
Samoin eläintieto.fi sivustolla tietoa eläimista ja hyvinvoinnista ja uusista tutkimuksista, myös seuraeläimistä. Molempia käytetty lähteenä tässä pohdiskelussa.