22. huhtikuuta 2015

Lemon curd -torttua ja maailmantuskaa


Jälkkärinä on (melko) vegaaninen lemon curd-torttu, resepti on lopussa, koska ensin pitää vähän miettiä.

Tuskailin taas kerran, että: voi voi, mihin tämä maailma on menossa ja saadaanko ikinä aikaiseksi mitään korjausliikkeitä, kun demokraattinen päätöksenteko on niin hidasta. Ensin huolestuneet kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ja tutkijat huolestuvat jostain ja alkavat puhua, että tämä ja tämä asia aiheuttaa ihan pian suurta tuhoa ja se pitäisi kieltää. Asiasta tehdään tutkimuksia, että kyllä, tämä on ongelma ja ehkä pitäisi osittain kieltää. Tehdään lisää selontekoja ja skenaarioita kiellon vaikutuksesta ja annetaan virkamies-suositus, että kenties olisi hyvä vähän rajoittaa, ja rajoittamisen seuraukset olisivat nämä ja nämä (inspiraationa tähän asti tämä raportti, jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen  vähentämistä mm. lihan syönnin vähentämisellä ja sen vaikutuksia Suomessa). Rustataan lakialoite, jossa ehkä vähän suositellaan kansalaisille vähentämistä. Ja sitten lakialoite äänestetään nurin, kun ne ja ne suuttuisivat vaalien alla liikaa...

Olkoon esimerkkinä vaikka kasvisruokailun lisääminen (tai oikeastaan lihansyönnin vähentäminen), joka olisi meillä rikkaissa maissa hyvä ratkaisu vähän moneenkin ongelmaan. Miksei voida vaan säätää lakia, että vaikka lihaa saa tarjota ruokapaikoissa vaan kerran viikossa? Edes valtion ruokapaikoissa? Tai lihalle korkea hiili tms. vero? Diktatuurissa olisi etunsa.. ? Demokratiassa pitää ottaa huomioon niin montaa asianosaista ja mahdollista suuttujaa/kärsijää, että päätökset ovat monesti ympäripyöreitä ja ainakin toivottoman hitaita... Ja jos vielä lisätään koko maapallo ja kaikkien maapallon osapuolien yhteinen sopiminen - voiko mistään tulla ikinä mitään? (Inspiraationa oli tämä raportti, jossa pohditaan maatalouden ilmastopäästöjen  vähentämistä mm. lihan syöntiä vähentämällä ja sen vaikutuksia Suomessa.)

Vai? Sillä onhan monia asioita saatu parannettuakin, vieläpä ihan maapallon tasolla? Kuka enää muistaa happosateet? Ai mitkä? Tai otsoniaukon? Niin, ei kukaan, koska asioihin saatiin tartuttua ja sovittua yhdessä kielloista ja rajoituksista ja ongelmat saatiin korjattua, tai ainakin ollaan matkalla parempaan suuntaan.. Suomessa laulujoutsen oli uhanalainen - ei ole enää, koska se suojeltiin. Muita esimerkkejä on vaikka järvien ja jokien parantunut tilanne Suomessa ja Euroopassa, monien vaarallisten torjunta-aineiden (esim. DDT) kieltäminen, suojelualueet, jotka kattavat maailman maa-pinta-alasta kymmenesosan (lisää onnistumis-esimerkkejä esim. täältä). Lisäksi joka puolella ja koko ajan tehdään työtä, joka johtaa pieniin parannuksiin; istutetaan puita, kierrätetään paperia, suojellaan tiikereitä ym.

Varmasti ennen vaikka CFC-kaasujen tai joutsenen metsästyksen kieltämistä on ollut maailmantuskaa ympäristöhuolestujien mielessä; eihän tästä tule mitään, kukaan ei tee mitään, ja ainakaan ei tarpeeksi ja tarpeeksi nopeasti. Ja toisaalta vastustajat ovat kiristelleet hampaitaan, kun kieltoja/rajoituksia on vihdoin tullut. Mutta sitten on vaan sopeuduttu uuteen tilanteeseen, kehitelty jotain uuttaa, liiketoimintaa, tekniikkaa, metsästettävää, vihattavaa... Ja on sopeuduttu niin hyvin, että kuka enää haluaisi eroon laulujoutsenesta ja...vaikka sudesta? (No, ehkä aina ei ole, vielä, ihan onnistuttu loppuun saakka... )

Tietenkään ei ole mikään peruste, että kun ennenkin on asiat ratkaistu, kyllä ne nytkin ratkaistaan. Ja toisaalta, ovatko nykyiset ongelmat niin isoja ja vaikeita, että meillä on edessä isommat haasteet kuin koskaan aiemmin? Ainakin meitä on enemmän, joilla on luonnon/ympäristön kanssa/kannalta ristiriitaisia tavoitteita ja tarpeita... Mutta toivoa menneistä onnistumisista kuitenkin saa.

Toisaalta onnistumisten takana ei ole ainostaan politiikka ja lainsäädäntö ja kiellot. Taustalla on myös tekniikkaa ja sen kehittymistä - ennen ja jälkeen päätösten. Jos on jo olemassa korvaavaa tekniikkaa, on varmasti helpompi kieltää joku vahingollinen tekniikka.Toisaalta ihmisten asenteet, yleinen ilmassa leijuva ilmapiiri vaikuttavat päätösten syntyyn, ja toisaalta asenteet muuttuvat päätösten jälkeen. Ehkä nytkin, kun vaikka ihmiset ajattelevat yleisesti, että esim ilmastonmuutokselle tarttis tehdä jotain, mutta eivät kuitenkaan useinkaan tee sitä henkilökohtaisessa elämässä - mutta ehkä se asenne/ajatus vaikuttaa lopulta ilmastomyönteisten lakien syntyyn. Ehkä me salaa kaipaammekin hallinnolta selkeitä ohjeita, kieltoja, rajoja: valtion laitoksissa tarjotaan vaan kasvisruokaa ja lihaa saa ostaa kortilla kerran viikossa? (Olisi kyllä oikeastaan aika ihana ajatus, jos joku valikoisi minun puolestani esim. kauppaan vain ympäristöystävällisiä/muita hyviä tuotteita, eikä tarvitsisi joka kerta tehdä itse sitä valintaa...) Ja tietysti, markkinoinnilla ja mainonnalla on asenteisiin valtava valta; mikä on in missäkin valtakunnassa.

Hajatelmia. Mutta kyllä onnistumisten miettimisestä saa puhtia: kyllä tää ihmiskunta vaan on hieno, yhdessä me vielä nääkin asiat ratkaistaan... Pitäisikö onnistumisista puhua enemmänkin? Saisiko niistä suuntaviivoja nykyisiiin ratkaisuihin? Pitäisikö analysoida enemmän onnistumisten anatomiaa? Vai tuudittaisiko onnistumisista puhuminen meidät liikaa toimettomaan tyytyväisyyteen: kyllä asiat ratkeaa, kun on ennenkin ratkenneet? Ehkäpä tässä(kin) sopiva positiivisen ja negatiivisen tasapaino on hyväksi - eli siis realismi.

Tässä kakussakin on (oli, saattaa olla, että tein sitä jo pääsiäiseksi:), melkoisen täydellinen makeuden ja sitruunaisen kirpeyden tasapaino. 

(Melko) vegaaninen lemon-curd torttu

Lemon curd - alkuperäinen ohje täältä.

4-6 sitruunan mehu (reilu 1 dl) ja suunnilleen yhtä monen kuori (makuasia, minusta enempi parempi)
2 rkl kookoskermaa (sitä kookosmaitopurkin kiinteää osaa)
1 1/2-2 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria)
reilu 2 rkl  maissitärkkelystä
2 rkl margariinia
ripaus suolaa

Raasta sitruunoista keltaista kuorta maun mukaan (1 tl-1rkl tai enemmän) ja purista sitten mehut. Laita mehuista suurin osa kattilaan, mutta säästä tilkka suurusteeseen (sekoita maissitärkkelys sitruunamehutilkkaan ja sekoita juoksevaksi). Lisää sokeri ja suolahippu ja raastetut kuoret kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää sitten palasina kookoskerma ja margariini ja sitten suuruste yhtenä nauhana koko ajan hurjasti sekoittaen, ettei tule klimppejä. Keittele hiljaisella tulella n. 10 min. tai kunnes alkaa sakeentua. Anna jäähtyä vähän ja tee sillä aikaa torttupohja.

Pohja (ohjeet aika noin)

4 dl jauhoja + kaurahiutaleita sopivassa suhteessa
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
1 1/2 dl hunajaa (vegaanisemmin esim. vaahterasiirapppia)
tilkka vettä

Kuivat aineet ja rasva nypitään yhteen ja kun ovat melko murumaisia, lisätään juokseva hunaja (lämmitä kiinteää vähän mikrossa) ja tarvittaessa vähän vettä, että saadaan tehtyä kiinteä taikina pallo, jonka annetaan vähän tasoittua jääkaapissa. Vähän ajan kuluttua taikina tasoittumasta ja painellaan se torttuvuokaan ja esipaistetaan 5-10 min, 200 C. Uunista ulos, sitruunatahna päälle, halutessaan voi koristaa sitruunoilla ja sokerilla. Jatketaaan paistamista n. 20 min., tai kunnes kypsä (oikeesti en kyllä yhtään mitannut aikaa...). Parhaimmillaan jäähtyneenä, mutta tuoreena, ehkä (kaura)jäätelön kanssa. Sitruunaista!

Mitähän sitä sitten söisi?

15. huhtikuuta 2015

Lanttusosekeitto

Huh, vähän pitkä aika, ennenkuin sain aikaiseksi lounasta, mutta tässä se vihdoin on. Tästä olen vähän ylpeä, on ihan oma kehittelemä resepti ja vieläpä hyvää - lantusta.




Mitähän siihen sitten tuli?

2 isoa lanttua
n. 3 porkkanaa
1,5 dl punaisia linssejä (valkoiset pavutkin käy)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
puolikkaan peukalon kokoinen inkivääripala
maun mukaan chiliä
1 sitruunan mehu
öljyä ja vettä
suolaa ja pippuria

Pilkotaan lantut ja porkkanat reiluiksi paloiksi, samoin sipuli ja valkosipuli ja inkivääri vähän pienemmiksi. Kaikki kattilaan, öljyä ja chiliä päälle ja vähän kuullotellaan. Sitten puolen sitruunan mehu (appelsiinin mehuakin voisi kokeilla) sekaan ja vähän aikaa, lopuksi vettä, että kasvikset melkein kokonaan peittyvät. Keitetään n. 20 min., lisätään sitten huuhdellut linssit ja keitetään vielä kymmenisen minuuttia. Soseutetaan, maustetaan toisella puolikkaalla sitruunan mehua ja suolalla ja pippurilla ja herkutellaan. Raikkaan veden kanssa.

Kun keitto on lusikoitu ja vesi kulautettu onkin hyvä jatkaa ruuantuotantoon ja veteen liittyviä pohdiskeluja, tänään veden vähyyden ja riittävyyden näkökulmasta.

Aina välillä kohutaan maailman veden riittävyydestä ja ennustetaan, että vesi tulee olemaan seuraava öljy, jonka hallinnasta käydään seuraavat sodat. Nytkin aihe on meilläkin ajankohtainen, tai näkyvä; Kalifornian kuivuus. Tosin monille maapallon ihmisille vastaava on ihan arkipäivää. Mistä sitten on kyse ja miksi vesi ei riitä? Ja mitä voitaisiin tehdä?          

Vettä ei kulu niinkään tuhlailevaan suihkussa käyntiin, vaan suurin osa ihmisen käyttämästä vedestä menee ruuan tuotantoon.  Jokaisen lautasella on siten monta kertaa enemmän vettä kun mitä ruoka itsessään sisältää; keskimäärin päivän aikana tulee käyttäneeksi 2000-5000 litraa vettä ruuan mukana. (Vrt. juotu vesi 2 l ja kotitalouskäytössä n. 150 l). Tämä tuhlailevuus on sikäli luonnollista, että se johtuu pitkälle kasvien ominaisuuksista; ne pitävät yllä enemmän tai vähemmän jatkuvaa vesivirtaa lävitsensä, ottaen vettä maasta ja haihduttaen sitä ilmaan. Ilmasta vesi sataa aikanaan alas, mutta ei välttämättä samalla paikalla, jolloin paikallisesti voi syntyä vesipulaa, kun otetaan varastoista enemmän kuin sataa tilalle. Periaatteessa maapallolla on vettä kaikille riittävästi, mutta se on jakautunut paikassa, tai ajassa,epätasaisesti. Ja usein kuivuutta esiintyy seuduilla, joilla asuu paljon ihmisiä ja on paljon viljelyä, koska olosuhteet muutoin ovat hyvät; lämpöä ja aurinkoa.

Suomessa ei varsinaista vesipulaa ole; joskin ajoittain voi täälläkin esiintyä sateen vähyyden aiheuttamaa kuivuutta. Vesivarastoissa, pinta- ja pohjavesissä, vettä kuitenkin on. Mutta me, suomalaiset, kulutamme paljon vettä muualla, mm. syömämme ruuan mukana; meillä on iso vesijalanjälki muualla maailmassa. WWF Suomen kansallisen vesijalanjälkiraportin mukaan lähes puolet suomalaisten vesijalanjäljestä tulee ulkomailta ja suurin osa jäljestä on peräisin ruuasta.

Liha ja maitotuotteet ovat suurimmat yksittäiset vesijalanjäljen muodostajat (yksinkertaisesti siksi, että lihan pitää kasvaakseen syödä valtavasti kasveja), kasviksilla on paljon pienemmät jäljet. Poikkeuksen muodostaa puuvilla, jolla on toiseksi suurin jalanjälki naudanlihan jälkeen. Globaalisti suuret vesijalanjäljet on esim. mausteilla, öljyillä, kahvilla, kaakaolla, pähkinöillä ja pavuilla, per kg tuotetta ja pienimmät jäljet on vihanneksilla, juureksilla, hedelmillä ja viljoilla. Toisaalta lautasella - ja globaalissa viljelyssä, esim. mausteiden jälki on pieni koska niitä käytetään niin vähän ja suuri osa maailman vesivaroista menee vehnän, maissin, riisin ja soijan kasvattamiseen - koska niitä kasvatetaan ja käytetään niin paljon.

Kasvin suuri vedenkulutus ei ole se ongelma, vaan se, missä ja miten kasvi on tuotettu; kuivilla alueilla käyttäen väheneviä sinisen veden (pinta-ja pohjavedet) varastoja vai joka tapauksessa lankeavaa (vihreää) sadevettä. Suurin osa maailman viljelystä on sadevettä hyödyntävää, eikä se aiheuta, periaatteessa, veden määrään vähenemistä. Kastelluilta alueilta tulee kuitenkin suhteessa alaan enemmän ruokaa kuin sateen varaisesta viljelystä. (Siksi periaatteessa kastelu onkin suositeltavaa, sillä se lisää satoja, mikä on tarpeen nälkäisemmässä maailmassa.) Ongelma on, että  paikoin kasteluvettä käytetään kapasiteettiin nähden liikaa.

Globaalisti eniten kasteluvettä käytetään Indus ja Ganges jokien valuma-alueella; 25 % kaikesta maailma kasteluvedestä. Alueella onkin vakavaa vesistressiä. Siellä viljellään mm. puuvillaa, vehnää, riisiä, maissia ja sokeria. Muita jokien valuma-aluita, joissa käytetään paljon kastelua on esim. Niili, Mississippi, Murray Australiassa. Euroopassakin on vesistressattuja alueita, erityisesti Etelä-Euroopassa: Espanjassa ja Portugalissa, mutta jopa Keski-Euroopassa. Kaikista näistä tuodaan ruoka-aineita myös Suomeen, joten niiden vesistressi on meidänkin asiamme.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Itse ajattelin, että tämä olisi tärkein syy suosia kotimaisia tuotteta: ettei vie vettä kuivuutta kärsiviltä alueilta. WWF:n raportissa ei kuitenkaan suositella minkään tuotteen tai maan tuotteiden välttelyä, perusteluna on, että se, onko viljely vedenkäytöllisesti kestävää, on riippuvainen niin monista tekijöistä, että kuluttajan on vaikea/mahdoton sitä tietää; se voi riippua käytetyistä viljelytekniikoista, kasvukauden ja sateisuuden ajoittamisesta ym. Lisäksi tuotteilla on merkitystä alueiden ekonomialle ja talouskasvun myötä olisi (periaatteessa) mahdollista parantaa vaikka kastelumenetelmiä. WWF suositteleekin ennemminkin vaikuttamista kansalaisena ja tiedostamista - ja tiedostamisen jakamista eteenpäin.

Positiivista tässä onkin, että vedenkäytön tehokkuus riippuu enemmän viljelyteknisistä asioista kuin paikallisesta säästä, joten kaikkialla olisi mahdollista tehostaa vedenkäyttöä kestävälle tasolle. Tehokkaammat (vähemmän kastelevat) kastelumenetelmät, maan vedenpidätyskyvyn lisäys, maan lannoitus, sopivat viljelykasvit ovat esimerkkejä keinoista. Toisaalta sateenvaraista viljelyä olisi mahdollista ja tarpeen tehostaa huomattavasti, jolloin paine kasteltuja alueita kohtaan helpottaisi. Sen sijaan, että keskityttäisiin pelkäämään vesisotia, pitäisi laittaa voimat parannuksiin ja kehittämiseen. Kuluttajalla ehkä tässä on vähän suoraa tehtävää - paitsi, jos mahdollista tukea hyviä käytänteitä. Vaikka ostamalla luomupuuvillaisen paidan tavanomaisen sijaan: luomupuuvillan tuotannossa tarvitaan - siirtymäajan jälkeen - vähemmän vettä kuin tavanomaisessa, lisäksi siitä ei valu torjunta-aineita vesiin, jotka edelleen aiheuttavat vesien pilaantumista ja sitä kautta vähyyttä.

Lähteet, mm.:

WWF Suomen vesijalanjälki -raportti

Mekonnen, M.M. and Hoekstra, A.Y. (2011) The green, blue and grey water footprint of crops and derived crop products, Hydrology and Earth System Sciences, 15(5): 1577-1600.

Ja huvittuksena kuvitelma,  jos vedestä olisi pulaa täälläkin: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

1. huhtikuuta 2015

Vegaani full english breakfast ja ruuan vesistövaikutukset

Pahoittelut, että bloggaamisessa on ollut taukoa; olen vain miettinyt, mitä kirjoittaisin seuraavaksi. (Ja sitten tehnyt vähän tutkimusta; tämä kirjoittaminenhan on kamalan hidasta...)

Ja sitten olen vielä miettinyt sitä, mahdanko olla suutari ilman kenkiä: tajusin, että siitä, kun saarnasin kotimaisuuttaa suosimisen eduista, olen entistä enemmän kokannut kaikkea ulkomaista. Ja siitä kun suosittelin suunnittelemaan ruokaostokset ja kurkkimaan kaappiin, olen käynyt kaupassa ostelemassa mitä mieleen just sillä hetkellä sattuu. Että ups! No vegaani-kokeilua olen sentään jatkanut.. siis noin suunnilleen.. siis ainakin kotona... siis melkein... Äh, ei mennyt sekään ihan putkeen, mutta yritetty on, vähentää. No, riittääpähän kilvoiteltavaa. (Ja minä kun en ole kyllä yhtään kilvoitteleva luonne...)

Mutta mietittyäni (siis sitä, mitä kirjoittaisin seuraavaksi) ajattelin sitten aloittaa sellaisen pienen kirjoitus-sarjan, että miksi minä näistä asioista vaahtoan tai pohdin: mitä pointtii, mitä haittaa, jos syö miten sattuu, siis muille kuin itselle? Tai siis paremmin sanoen: mitä ympäristövaikutuksia ruualla oikein on?

Mutta otetaas ensiksi, aamiaista, että jaksaa. (joka oikeesti oli illallinen; selitys viinipullolle)


Brittein saarille suuntautuneen matkan jälkeen teki mieli fiilistellä matkaa vielä kotona - ja illallisen suhteen laiskotti, niin melko full english evening breakfast vegaanisille ihmisille sopivana. Pekonin ja nakkien sijaan tein kasvispihvejä ylijääneestä hummuksesta - olivat tavatttoman hyviä! (Lyhykäisyydessään resepti: lisää hummukseen sopiva määrä porkkana ja/tai muuta vihannesraastetta, vähän kauramaitoa tms., että tulee notkeeta ja jauhoja, että pysyvät kasassa. Paista öljyssä). (Kirsikkatomaatteja paistoin, että alkoivat poksahtelemaan, vähän sokeria ja suolaa, sieniä paistoin öljyssä kauemmin, suolaa ja sokeria ja pippuria mausteena) Jos tämä olisi aamiainen, sen kanssa pitäisi nauttia runsasmaitoista ja sokerista teetä hölmöstä mukista.

Ja niin taas on kylläinen olo, eettä voi vetäytyä sohvalle fundeeraamaan.. Niin ne ympäristövaikutukset? Suurin osa tulee alkutuotannosta, eli yleensä aina maataloudesta, joten keskityn nyt aluksi maatalouden vaikutuksiin. Siitä, maataloudesta, on päästöjä systeemin ulkopuolelle; vesiin ja ilmaan, se vie (elin)tilaa muulta luonnolta ja vieläpä se huonontaa omaa perustaansa; maata. Seurauksena on pilaantuneita vesiä, ilmaston muuttumista, sukupuuttoja, sivilisaatioiden tuhoja (maan pilaantuminen). Ja ruokaa. Paljon ruokaa. Kaikki ruoka tulee tarpeeseen, mutta voitaisiinko niitä sivuvaikutuksia jotenkin hallita ja pienentää? Lisää haastetta tuo se, että samaan aikaan ruuan tuotantoa pitäisi kasvattaa.

Tarkastellaampa ensin vesistövaikutuksia, jotka ovat ehkä eniten tuttuja/puhuttuja Suomessa. Niissä  on yksinkertaisesti kyse siitä, että pellossa irrallan olevat käyttämättömät ravinteet - typpi ja fosfori, lähtevät auliisti peltoa pitkin virtailevan veden mukaan, joko veteen liuenneina tai maahiukaksten mukana, ja päätyvät sitten vesistöihin. Vähäravinteisissa vesissä ylimääräiset ravinteet otetaan ilolla vastaan ja vesikasvillisuuden ja levien kasvu kiihtyy. Tämä ei kuitenkaan ole toivottavaa ihmisen veden käytön kannalta, eikä myöskään monien vesien vähäravinteisuuteen sopeutuneiden eliöiden kannalta. Meillä ongelma on ennenkaikkea virkistyskäytöllinen (ja ekologinen), mutta muualla myös hengellinen: jos vaikka myrkyllisen sinilevän saastuttamaa vettä käytetään juomiseen tai karjan juottamiseen, se voi olla kuolemaksi.

Vesien rehevöityminen on ongelma kaikkialla maailmassa, paitsi ihan syrjäisimmissä kolkissa, missä ei ole ihmisiäkään. Maailmalla - ja myös osissa Eurooppaa (!!) vesiä likaavat teollisuuden ja yhdyskuntien jätteet (jotka nekin ovat ruuasta peräisin) ja maatalous. Suomessa ja monissa Euroopan maissa teollisuuden ja yhdyskuntien jätevedet puhdistetaan nykyään hyvin, jolloin lähes ainoaksi vesien rehevöittäjäksi on jäänyt maatalous, jonka monista pienistä puroista tulevaa ravinnekuormitusta on vaikeampi hallita ja puhdistaa.

Suuri osa rannikkoseuduista ja järvistä Euroopassa ja maailmalla on rehevöityneitä - tai jopa yli-rehevöitymisen seurauksena osin hapettomia; esim. Meksikonlahti Pohjois-Amerikassa ja Victorian järvi Afrikassa. Meillä täällä murheen kryyninä on Itämeri - ja erityisesti Saaristomeri. Suomen osuus koko Itämeren typpi- ja fosforipäästöistä on 5 ja 7 %, mutta omiin rannikkovesiimme ravinteet tulevat kuitenkin eniten Suomesta. Syy, että juuri Saaristomeri on on rehevöitynyt, on osin sen mataluudessa ja herkkyydessä ja toisaalta maatalousvaltaisuudessa sen valuma-alueella. Valuma-alueella viljellään myös paljon vihanneksia ja eläimiä, joista ensimmäinen tarvitsee paljon lannotteita ja jälkimmäisestä tulee liikaa lantaa. Vihannespellot ovat lisäksi talvella mullalla ja maa alueella on herkästi eroosioituvaa.

Mutta ei hätää, ongelmiin on kuitenkin lukuisia ratkaisu-mahdollisuuksia. Rehevöityneitä vesiä voidaan puhdistaa kasvillisuutta ja kalastoa perkaamalla. Tärkeää on myös vähentää ravinnevalumien määrää. Valumavesiä voidaan puhdistaa eri menetelmillä maataloudessakin; esim. veden virtausta hidastamalla, kosteikkojen avulla ja jopa ojiin laitettavilla suodattimilla (esim.). Tärkeintä olisi kuitenkin estää ravinteita ylipäänsä lähtemästä liikkeelle pellolta. Tämä lienee viimekädessä viljelijänkin tavoite, sillä ravinteiden karkaaminen on suoraa rahan hukkaa. Yksi uusi tekninen mahdollisuus on täsmälannoitus; kone analysoi kasvuston lehtivihreäpitoisuuden mukaan, kuinka paljon mihinkin kohtaan pellolla tarvitaan lannoitusta (esim.). Ideana on, että kun lannoitetaan kasvin tarpeen mukaan, pellolle ei jää sadonkorjuun jälkeen ylimääräisiä ravinteita. Vaikeutena kuitenkin on, että kun sää vaikuttaa kasvien kasvuun ja ravinteiden ottoon ja säätä on vaikeaa ennustaa, joten varuiksi on kuitenkin lannoitettava ekstraa (hyvän sään mukaan), että saataisiin hyvä sato.

Eniten ravinnevalumaa tulee sateisina aikoina ja kun maa on paljas; syksyllä ja keväällä. Ratkaisuksi tähän on keksitty maan kokoaikainen kasvipeitteisyys. Esimerkiksi syksyllä pääsadon jälkeen kylvetyt pyydystäjäkasvit voivat napata pääsadolta käyttämättä jääneet ravinteet talteen. Kevällä ne voidaan sitten muokata ravinteineen takaisin maahan. Myös sänki pitää maata paikallaan ja maahiukkasten mukana olevat ravinteet eivät pääse silloin karkaamaan. Suomessa näkyykin nykyään paljon sänkisiä peltoja syksystä kevääseen.

Siellä missä ihmisen jätökset valuvat enemmän tai vähemmän suoraan vesiin,  niinkin meille ehkä aliarvostettu ja itsestään selvä paikka kuin vessa olisi huippu tärkeä. Vessojen saanti kaikille onkin yksi YK:n maailman parannus tavoitteista (tällä hetkellä 2,5 miljardilla ihmisellä ei ole vessaa käytössään). Vesivessa ja kunnallinen puhdistus ei ole ehkä paras ratkaisu kaikkialla, mutta kaikenlaisia kompostoivia vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla; yksinkertaisimmillaan maakuoppa, vähän hienostuneempi versio vaikka tässä. Vesien pilaantumisen ehkäisemisen lisäksi vessa on ehkä ensisijaisesti terveyskysymys; likaisista vesistä taudit tarttuu ja leviää. Lisäksi suljettavan oven taakse vessaan  pääsy on turvallisuuskysymys erityisesti naisille.

Lisäksi kompostoidusta jätteestä saadaan elintärkeää lannoitetta pellolle; ravinteet kiertävät. (Tässä esimerkki-kertomus vessaongelmasta ja ratkaisusta Haitilta.) Tämä onkin ongelma esim. Suomessa; ravinteet kyllä puhdistetaan vedestä, mutta niitä ei käytetä useinkaan takaisin ruuan tuotantoon. Paitsi, esim. Helsingin jätevesien puhdistamolietteitä.

Voisiko sitä sitten kuluttajana ja kansalaisena jotenkin vaikuttaa asiaan? En tiedä. Tietysti voisi suosia ruokaostoissaan tiloja, joilla asiat on hoidettu erityisen mallikkaasti (yksi esimerkki), mutta ehkä se on tavalliselle supermarket-asiakkaalle hankalaa. Auttaisiko se jo asiaa, että olisi tietoinen omista päästöistään - sillä ruuan päästöt ovat kaikkien meidän syöjien päästöjä - niin pellolla kuin jäteveden puhdistamollakin.

Huh huh, tämä ylipitkä blogipostaus oli vain ihan pintaraapaisu isoon aiheeseen, lisää faktoja ravinnekuormituksesta ja toimivista vähennyskeinoista löytyy esim. Järki-hankkeen sivuilta. Ja maailman mittakaavasta UNEPin sivuilta. Nyt minä tarvitsen jotain lounasta. Miten ottaisin huomioon vesiasiat siinä...?