13. joulukuuta 2015

No voiko sitä lihaa sitten joskus syödä?

Jos pelkkien kasvien syönti onkin eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta aina paras ratkaisu, onko kasvissyönti aina ympäristön kannalta paras ratkaisu – tai oikeastaan: voiko lihansyönnistä, tai eläimistä olla jotain hyötyä ympäristön kannalta?

Pohjustukseksi - mitä vikaa, ympäristö-näkökulmasta, eläintuotteissa olikaan?
Eniten puhutuin ongelma lienee lihan suuret kasvihuonekaasupäästöt; eritoten märehtijöistä vapautuu ilmakehään kasvihuonekaasuja jo niiden röyhtäilyistä, mutta myös kaikkien eläinten lannasta. Lisäksi lihan kontolle voidaan laskea eläinten rehuksi kasvatettavien kasvien päästöt – ja koska eläimet syövät paljon verrattuna siihen kuinka paljon lihaa ne tuottavat – päästöt ovat isot. Eläintuotteiden päästöt ovat noin puolet kaikista ruuan päästöistä,  kaikista globaaleista päästöistä ruuan päästöt ovat noin neljännes.

Lisäksi elänten laidunten ja rehun tuotannon tieltä raivataan laajoja aloja sademetsää, ja samalla häviää korvaamatonta biodiversiteettiä. Ja eläinten kasvatuksessa kuluu paljon vettä  - jo siksi, että ne syövät paljon kasveja, joiden kasvatukseen puolestaan on mennyt paljon vettä. Ja suurista eläinyksiköistä tulee liian paljon lantaa, jotka aiheuttavat päästöjä vesiin... Jne, riittävätkö nämä vakuutukseksi, että lihansyönti/tuotanto ei ole kestävällä pohjalla?

Mutta voiko siitä olla jotain hyötyä? (Mietin tätä jo aikaisemmin lehmien ja maidon kohdalla, mutta käydään nyt uudestaan läpi perusteellisemmin..) Eläimet pystyvät käyttämään hyväksi materiaaleja, joita ihmiset eivät, erityisesti märehtijät ruohoa – mutta myös siat ja kanat esim. ruuanjätteitä ja elintarviketeollisuuden sivutuotteita ja muuttamaan näin syötäväksi kelpaamatonta syötäväksi. Se on järkevää, eikö? Lisäksi kaikki maa-alueet eivät sovellu muuhun kuin ruohon kasvatukseen ja laitumeksi, ja niiden raivaus syötävien kasvien viljelyyn voisi johtaa lisääntyneisiin kasvihuonekaasupäästöihin ja myös esim. eroosioon. Joissain tapauksissa laidunmaa voi jopa sitoa samanverran hiiltä kuin märehtijä tuottaa metaania ja typpioksiduulia. Tämä huomioonottaen märehtijöiden pannaan asettaminen ja kanojen ja sikojen suosiminen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ei ole aivan aukotonta – lisäksi sikojen ja kanojen ruokinta tällä hetkellä on eniten riippuvaista syötäväksi kelpaavista kasveista (tosin niin on monen nykylehmänkin). Laitumen hiilensidontakyky tosin edellyttää oikeaa eläinmäärää alalle – ja ettei laidunkarjaa ruokittaisi muulla rehulla, jolloin niiden tuottokin olisi vähäisempi.

Toisaalta – laitumilla voitaisiin eläinten sijasta kasvattaa bioenergiaa tai metsää. Joissain oloissa tämä olisi varmasti suotavaa – esim. sademetsissä. Toisaalta Suomen kaltaisissa metsäisissä oloissa lisää metsää kaventaisi monimuotoisuutta. (Hyvin hoidetut) laitumet ovat usein monimuotoisia, puolivillejä, avoimia biotooppeja, joista on pulaa Suomessa, mutta myös muualla. Laiduntavilla eläimillä on näin monimuotoisuutta lisäävä vaikutus. Toisaalta jälleen lähes sama asia voitaisiin saavuttaa niittämällä.

Eläimet myös tuottavat muutakin kuin lihaa ja maitoa – joissain oloissa eläinvoima on tarpeen ja eritoten lanta on tärkeä maan parannus ja lannoitusaine. Erityisesti ympäristöystävällinen maatalous, esim. luomu, nojaa vahvasti lannankäyttöön lannoitteena. Jos ei olisi eläimiä, jouduttaisiinko käyttämään lisää (fossiilienergiasyöppöjä) keinolannotteita? Koska lannoittamisen idea on korvata maasta nostetut ravinteet jollakin,  esim. eläimen kautta kierrätetyllä ruoholla, saman asian ajaisi kuitenkin vaikka kompostin käyttö – tai ihmislannan lisäys pellolle.

Lihankasvatuksesta voi siis olla joitain hyötyjä, mutta monet hyödyt voitaisiin myös saavuttaa ilman eläimiä. Mutta voiko kasvissyönnistä olla jotain haittaa? Riippuu paljolti siitä, miten liha ruokavaliossa korvattaisiin. Viljoista saadaan paljon satoa hehtaarilta – mutta proteeinirikkaiden palkokasvien sadot ovat paljon huonommat. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat kasvissyöjiä, pitäisikö uutta, viljlemätöntä, alaa raivata käyttöön? 

Ainakin täällä pohjolassa, jossa ei paljon papuja viljellä, ainakaan suosittuja soijapapuja ja kikherneitä, jouduttaisiin enemmän turvautumaan ulkomaiseen tuotantoon. Eräässä tutkimuksessa oli laskettu, että jos koko Iso-Britannia ryhtyisi kasvisruokailijoiksi (ei lihaa eikä maitoa), viljelysmaata ulkomailta tarvittaisiin melkein 5 200 000 ha – kun nykyään nykyisen lihan ja maidon kasvattamiseen tarvitaan ulkomaista viljelysmaata 1 300 000 ha. (Toisaalta laidunmaata Britanniassa vapautuisi muuhun käyttöön yli 4 000 000 ha.) Tutkimuksessa tosin maidon korvaajana vain soija ja muutoinkin soija lihan korvaajana keskeisessä asemassa - heijastelenee kuitenkin todellista tilannetta.

Ulkomaiseen tuotantoon enemmin tukeutumalla on ehkä se ongelma, että onko se sitten joltakin toiselta pois, jos me länsimaiset vaadimme lisää papuja? (Ja kaikenlaista muuta herkkuja; avokadoja, pähkinöitä, kvinoaa). Ehkä pitkällä tähtäimellä ja ideaalissa maailmassa ei, mutta tämänhetkisessä maailmassa voi olla. (Tosin aina voidaan todeta, että ei tämä maailma muutenkaan toimi ja samoin lihankulutus on, vähintään yhtä suurissa määrin joltain toiselta pois.) Jotenkin minusta olisi reilumpaa, jos me mahdollisimman pitkälle pyrkisimme kasvattamaan oman ruokamme – esim. meillä ei ole vedestä pulaa, mutta seuduilla, joilla papumme kasvavat voi olla – onko siis reilua syödä ne pavut täällä? Tämä on ehkä arvojen ratkaistavaksi jäävä kysymys...

Mutta jälleen, ongelma on kierrettävissä muutoinkin kuin syömällä sitten lihaa: voimme kyllä viljlellä enemmän papuja ja kuluttaa enemmän omasta maasta saatavia kasviksia.

Ehkä pointti koko tässä pitkässä jutussa on, että ehkä lihansyönti ei ympäristönäkökulmasta ole aina  itsestään selvästi ja yksioikoisesti pahasta – ja kasvissyönti yksioikoisesti hyvästä. Ja ehkä kasvissyöjänkään ei pitäisi olla vain tyytyväinen kasvissyönnillä ansaittuun sädekehäänsä. Että ehkä meidän kaikkien dieetistä riippumatta pitäisi hiukan kyseenalaista luksuksisia syömätapojamme - pitääkö aina olla niin hienoa ja monipuolista ruokaa, vai pitäisikö, edes joskus, useammin, tyytyä vähän ankeampaan tavalliseen, yksinkertaiseen - niihin lanttun ja perunaan ja puuroon? (Ja niin no, eihän niidenkään tarvitse olla ankeita..)

Tämän sanottuani täytyy kuitenkin todeta, että lihansyönnin nykytaso länsimaissa on kuitenkin kaukana kestävästä - tällä hetkellä suomalainen syö noin 1,5 kg lihaa vkossa (Luke) ja maailman keskiarvo on noin 0,8 kg vko. Maitoa Suomessa kuluu noin 2,4 kg (kg= noin litra)/ vko (Luke) ja maailmassa keskimäärin 1,5 kg /vko. Jos haluttaisiin, että eläinten kasvatuksen päästöt eivät nousisi, vaikka väkiluku kasvaa, lihaa saisi syödä n. puoli kiloa viikossa ja maitoa litran – mutta koska päästöjäkin (ja ennenkaikkea eläinmäärää) pitäisi vähentää, määrä olisi vielä pienempi. (Puoli kiloa vkossa taitaa olla tällähetkellä pohjoismainen ravintosuosituskin..). Jos jatkettaisiin nykyisellä linjalla - ja kaikki söisivät eläintuotteita kuin länsimaiset, tarvittaisiin lisää maatalous-maata 2,5 miljardia hehtaaria - joka on 2/3 enemmän kuin nykyisin käytössä... Riittäisikö maapallo?

Lähteinä ja inspiraationa:

Garnett, T. (2009). Livestock-related greenhouse gas emissions: impacts and options for policy makers. environmental science & policy, 12(4), 491-50. Tässä eritellään seikkaperäisesti - ja kyseenalaistaenkin, mitä kaikkea pitää huomioida, kun arvioidaan lihan ilmastopäästöjä. Suosittelen enemmän kiinnostuneille!

Muita lähteitä: WWF UK raportti: How low can we go?

Gomiero T, Pimentel D, Paoletti MG (2011) Is there a need for a more sustainable agriculture? Crit Rev Plant Sci 30:6–23.




3. joulukuuta 2015

Lämmin mausteinen ohra-juures salaatti

Olen tavallisesti pikaisesti syntyvien ruokien ystävä, mutta joskus on hauska paneutua ruuanlaittoon pidemmän kaavan mukaan. Ja jopa seurata reseptiä! Tällä kertaa ruoka oli todellakin vaivansa arvoista (eikä siihen oikeasti mennyt varmaan tuntia kauempaa). Ruuan idea on peräisin herkullisesta Maikin mokomin -blogista, jota vähän muokkasin kaapista löytyviin aineksiin sopivammaksi. Ideana on makeita juureksia lämpimillä mausteilla maustettuina, paahdettua ohraa kirpeällä sitruunakastikkeella ja rapeita paahdettuja manteleita ja vähän happamia granattiomenan siemeniä. Eikö ole jouluisaa/talvista? PS. toimii mainiosti myös alkuperäisen reseptin munakoison ja luumujen kanssa, suosittelen kurkkaamaan.

2-3 hengelle

Ensin ohra ja mantelit:

2 dl ohrasuurimoita
1 dl manteleita

paahdetaan uunissa 180 C, kunnes kauniin ruskeita, 10-15 min, kannattaa vahtia. Pilkotaan manteleita pienemmäksi ja keitetään ohra 20-30 min, runsaassa suolalla maustetussa vedessä.

Sitten juurekset:

2-3 punajuurta tai muita juuria (minulla oli kelta- ja raitajuuria, siksi vähemmän punainen lopputulos)
2 palsternakkaa
1 (puna)sipuli

marinadi:
n. 1/2 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
3 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa (tai sokeria tms.)
juustokuminaa
korianteria
kanelia
ripaus muskottipähkinää
chiliä maun mukaan, jauheena tai tuoreena
suolaa
mustapippuria

Pilkotaan juurekset sopiviksi suupaloiksi (punajuuret pienimmiksi ja palsternakat ja sipulit voi jättää isommiksi, koska kypsyvät nopeammin). Sivellään noin puolet marinadista juureksille ja paistetaan uunissa, 200 C, kunnes pehmeitä - eli noin reilu puoli tuntia.

Tälläaikaa voi tehdä sitruunaisen kastikkeen ohralle:

2-3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu
suolaa, pippuria, valkosipulia

Kun juurekset ovat kypsiä - sekoitetaan niihin loput marinadit. Ja samoin ohraan sitruuna-kastike. Sitten sekoitetaan kaikki ainekset yhteen. Lopuksi koristellaan granaattiomenan siemenillä ja persiljalla, jos sattuu olemaan. Nautitaan ajan ja ihmisten kanssa.