26. tammikuuta 2016

Peruna-linssilaatikko

Minä tykkään perunasta.

Peruna on perusta - monessakin mielessä. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, Perusta ja Boliviasta, josta se on tullut perusruuaksi melkein koko maapallolla. Se onkin neljänneksi tärkein ruokakasvi maailmassa (Wikipedia).Vaikka peruna kuulostaakin kovin suomalaiselta ruualta, on se olennainen osa myös koko muun Euroopan keittiöitä ja kasvavassa määrin Aasiassa. Hassua ajatella oikeastaan miten eri paikoista kotoisin olevat kasvit ovat tulleet osaksi mitä erilaisempien maiden "perinneruokia".

Perunassa on makua, enemmän kuin riisissä ja pastssaa (ainakin perunansyöjien mielestä). Se on jotenkin enemmän kasvis kuin viljat - ja on siinä ravinteitakin: c-vitamiinia (tosin lähinnä tuoreena), magnesiumia ja kaliumia, B6 vitamiinia. Ja sinisessa (ja vähän punaisessa) perunassa on antosyaaneja, jotka ovat..antioksidantteja, jotka ovat.. terveellisiä. Olisikin kiva, jos meidän perunavalikoimamme laajenisi kaikenlaisilla erivärisillä ja erimakuisilla perunoilla. Yhteensä lajikkeita maailmassa on tuhansia (Wikipedia).

Peruna on myös, ja ennenkaikkea?, ekologinen. Sen kasvatukseen tarvitaan vähemmän energiaa, vettä ja maata kuin viljojen viljelyyn. Se on myös helppoa kasvattaa ja käyttää: peruna on hetivalmis kokattavaksi, kun sen nostaa pellosta. ( Wikipedia)

Minä kyllä käytän paljon perunaa, mutta harvemmin ruuat eksyy tänne blogiin asti. Tässä kuitenkin yksi arkiruoka, josta tuli yllättävän hyvää; peruna-linssilaatikko, joku saattaisi sanoa myös kiusaukseksi.

Tässä kasvisten määrää ja laatua voi muunnella sen mukaan, mitä nyt sattuu löytymään.

noin 4 annosta

n. 6-10 perunaa (riippuen koosta)

1 1/2 dl punaisia linssejä
n. 5 herkkusientä
1 kesäkurpitsa
1/2 sipuli
valkosipulia
chiliä
suolaa, pippuria, juustokuminaa, paprikaa
öljyä paistamiseen

kasvislientä, että peittyy

päälle vegaanista juustoa, jos haluaa herkutella.

Pilkotaan perunat suikaleiksi ja laitetaan kylmään veteen odottelemaan, etteivät mustu. Pilkotaan kasvikset ja paistellaan niitä pannulla hetki, 10-15 min. Lisätään sekaan huuhdellut linssit ja mausteet, sekoitetaan muutama minuutti. Linssejä ei siis keitetä, vaan ne keittyvät uunissa. Öljyttyyn uunivuokaan kerros perunoita alle, kasvishöystö väliin, toinen kerros perunoita päälle. Kaadetaan päälle kasvislientä, että perunat peittyy juuri ja juuri, päälle juustoraastetta. Paistetaan uunissa n. 45 min-tunti, 180 C, että perunat on pehmeitä. Odotteluaika kannattaa käytää johonkin kivaan.



Ajattelin olla totuudenmukainen ja arkinen ja ottaa kuvan ruuasta niinkuin se on (plus siinä vaiheessa kun muistin, suurin osa oli jo syöty..). No, ehkäpä ihan realistinen arki ei toimi ruokakuvissa.. Mutta ainakin tästä näkee, että kyseessä on tällainen raavas ja raaka, arkinen ja turhia koreilematon ruoka. Jota voi syödä, kun on vaikka remontti kesken.


20. tammikuuta 2016

Kaali-appelsiini-salaatti


No niin, ainakin ruokaan liittyvät tavoitteet/yritykset on helpompi pitää. Kaupassa oli söpöjä pikkuisia veriappelsiinejä ja kaapissa punakaalinjämät - ja nehän sopivat yhteen! Jos tekee hyvän kastikkeen. Koulussa muistaakseni tarjottiin punakaalia viinimarjojen  tai ananaspalojen kanssa - ilman sen kummenmpia kastikkeita; ei kovin houkuttelevaa. Kaalin kanssa ehkä vähän hapan kastike ja muhinoituminen on olennaista. Tai jos ei kerkeä muhinoittamaan, voi vähän hakata tai puristella kaalia pehmeämmäksi. Lisäsin tähän kaaliin paahdettua ohraa ja manteleita ruokaisuuden lisäämiseksi, mutta toimii myös ohrattomana sivusalaattina.

Sekoita kulhon pohjalle ensin kastike:

1/2 dl appelsiinien mehua
1/2 dl sitruunamehua
(loraus öljyä)
(valkosipulia hakattuna hienoksi)
hunajaa tai muuta makeutta
suolaa
pippuria
ripaus kanelia

Sitten suikaloidaan kaali (n. 1/4 kerää) ohuen ohuiksi suikaleiksi ja 1 porkkana raasteeksi. 1-2 appelsiinia pilkotaan sekaan tai koristeeksi.

Paahdetaan n. 1 1/2 dl ohraa pannulla vähän ruskeaksi
Ja keitetään sitten pakkauksen ohjeen mukaan

Paahdetaan n. 1 dl manteleita pannulla

Ohran ja mantelit voi lisätä salaattiin vasta syöntivaiheessa.

Ei tämä tietysti oikein näin kylmillä lämmitä.. Mutta kylmällä voi lämmitellä tulevaa puutarhakautta suunnitellen ja siemenluetteloa selaten.

18. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uusi parempi bloggari?

Joulu oli ja meni, samoin uusivuosi, eikä laiska bloggari (vai bloggaaja?) saanut aikaiseksi kirjoittaa sanaakaan, äh. Mutta nyt se muuttuu, nyt kaikki muuttuu ja alkaa uusi elämä, kun on uusi vuosikin, vai? (Tämä nyt menee ihan blogin aihepiirin ulkopuolelta, mutta menköön, omapahan on blogini.. Hmm, tällä logiikalla minähän voisin kirjoittaa ihan mistä tahansa.. ).

Uusi puhdas ja kirjoittamaton vuosi edessä on helppo suunnitella kääntävänsä uuden sivun elämässään, lähtevänsä uusille raiteille, tehdä nykyisestä vanhasta elämästä ja minästä jotain uutta ja parempaa. Moni aloittaa kuntokuurin tai laihdutuksen, jotkut ryhtyvät vegaaneiksi, toiset päättävät ryhtyä iloisemmiksi -  minun tämän vuoden tavoitteena on tulla paremmaksi ja ahkerammaksi kirjoittajaksi.

Tai oikeastaan tämä on ollut ajatuksena/haaveena/tavoitteena jo pitempään, joten ehkä voisin vähän pysähtyä miettimään, miten niihin tavoitteisiin oikein päästäisiin ja pysyttäisiin? Miten muutetaan elämää paremmaksi ja kehitytään paremmaksi ihmiseksi? (Ja voi tietysti myös kysyä, että miksi pitäisi?)Tai ehkä ihan ensiksi pitäisi miettiä, mikä siinä on niin hankalaa, muuttaa tapojaan?

Jos asettaa tavoitteeksi lisätä jotain elämäänsä, tarvitaan joka päivä ylimääräistä energiaa, viitsimistä, sen saavuttamiseksi. Jokin vetää aivan vastustamattomasti sohvalle, kun pitäisi lähteä ulos lenkille, toisten blogien lukeminen on niin paljon houkuttelevampaa kuin alkaa miettiä omaa tekstiä (no siis, ainakin minun mielestä). Tuntuu, että kynnys aloittaa jotain on aivan valtava, vaikka tietäisikin, että alkuun päästyään tekeminen rullaa itsestään (usein). Mikä se on joka vetää meitä passiivisuuteen aktivismin sijaan - tai joissain tapauksissa vääränlaiseen aktiivisuuteen (opiskelu vs. siivous)? Voisiko se olla, että passiivisuuden palkitsevuus on heti läsnä - tai ehkä itse passiivisuus on tavallaan palkinto tai koetaan palkinnoksi - kun taas aktiivisuudesta palkinto tulee tavallaan viiveellä, tai jopa suorituksen jälkeen? Voisiko sitten aktiivisuuden houkutusta lisätä ja aloittamista vauhdittaa lupaamalla itselleen vielä sohvalla makoiluakin parempia palkintoja? Suklaapatukoita, lempi tv-sarjaa..? Ainankin omalla kohdalla tämä kyllä toimii aloittamaan houkuttelijana, ja usein palkintokin unohtuu, kun itse tekeminen vie mukanaan, tai toisin sanoen rupeaa palkitsemaan. Usein järkeily, ja lupaus ajallisesti riittävän pienestä "kärsimyksestä", tehoaa myös: menen kymmenen minuutin kävelylle/kirjoitan 10 minuuttia, sitten tulen pois takaisin sohvalle - ei ole mahdottomia vaadittu.. Mutta kuka muka oikeasti on koskaan kävellyt/kirjoittanut/mitä ikinä vain sitä kymmentä minuuttia?

Entä jos taas tavoitteena on luopua jostain..? Useinhan luovuttava asia on myös palkitseva, mielihyvää jollain tasolla tuottava. Kaipa silloin on loogista tuoda tilalle jotain vastaavaa parempaa mielihyvää tuottavaa juttua: aina kun en syö suklaata, saan syödä sipsejä.. Toinen oma tavoitteeni tälle vuodelle (tai noin ylipäänsä) on  myös tehostaa työntekoa/opiskelua; enemmän työtä kun on työaika ja vähemmän lehtien ja blogien ja facebookin ja sähköpostin vilkuilua. Sen lisäksi, että vilkuilu vie aikaa, se ehkä jotenkin hajottaa ajatuksia, ja väsyttää, kun muutoinkin koko päivän istuu tietokoneen äärellä. Mutta olen huomannut, että on yllättävän  vaikeaa luopua huvi-klikailusta - mutta ei kuitenkaan suinkaan mahdotonta! Olen tehnyt itseni kanssa diilin, että tauotan työtä tarkoituksella ja tauolla voin klikkailun sijaan laittaa vaikka silmät kiinni tai juoda teetä ja tuijottaa tyhjyyteen; se virkistää ja rentouttaa silmiä ja mieltä - ja luulenpa, että siinä menee vähemmän aikaa kuin klikkaillessa sivulta toiselle.

Uusien tapojen opiskelussa olen huomannut myös hyvän suunnittelun auttavan. Tai oikeastaan pelkkä asian ajatteleminen auttaa. Esim. jos vaikka taas kehtoittaa lähteä sille esimerkillisille lenkille: jos kuvittelen sohvalla lenkin kulkua; ensin laitan vaatteet päälle noin ja sitten astun ovesta näin ja sitten lähden kävelemään metsään päin ja ja ja... Se melkein tuntuu kuin olisi jo ulkona ja kynnys lähteä on tullut  paljon pienemmäksi. Toimii!! Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksenkin aiheesta, mutta en nyt muista se sijaintia enää.. Hyvä asian miettiminen ja suunnittelu muutoinkin edesauttaa muutoksen toteuttamisessa: jos ryhdyn vegaaniksi, mitä minä sitten syön? Jos haluan kirjoittaa, mitä minä sitten kirjoitan? Suunnitteluun on tietysti aina vaarana juuttua, varsinkin minun kaltaisen haaveilijan, mutta silläkin riskillä, ainakin minusta se tuntuu olevan aika ensiarvoista.

Näillä vinkeillä muutosprosessissa, paremman minän luomisessa, pääsee alkuun - olen huomannut. Seuraava taso on se, jolla muutoksesta tulee tapa, rutiini - eikä enää joka päivä, joka hetki, tarvitse käydä kauppaa itsensä kanssa. Siihen tarvitaan aikaa ja paljon toistoa - siksi oikeastaan vuosi onkin hyvä aikataulu tavoitteille, tai vaikka osatavoitteille; vuodessa paremmat tavat ehtivät rutinoitua, jopa vaikka ei joka päivä onnistuisikaan. No katsotaan, onhan tässä työsarkaa..

Mutta lopuksi, jotta ei aivan menisi self-helpiksi - pitäisikö myös kysyä, miksi pitäisi tulla paremmaksi ihmiseksi? Miksi me, varsinkin naiset, olemme nyt niin kiinnostuneita itsemme kehittämisestä - tai paremmasta elämästä? Katsoin eilen Rakkausdiettejä (!!), ja siinä kohdehenkilö sanoi jotain, että tavoitteena on muuttaa elämä sellaiseksi kun "meidän elämä kuuluisi olla" (tarkoittaen kai suunnilleen aktiivista elämää). Minusta se tiivistää/kiteyttää aika hyvin mitä ehkä monilla elämänmuutoksilla viimekädessä ajetaan takaa? On joku ideaali-elämä, josta koetaan, että sellaista elämän pitäisi olla..?

Itselläni tämä kehityshalukkuus liittyy ennenkaikkea ammatilliseen kehittymiseen-  ja kipuilemiseen - haluan oppia kirjoittamaan, useammin, paremmin ja tehokkaammin - ja tavallaan voidaan siksi luokitella järkeväksi toiminnaksi. Mutta tavallaan se myös liittyy vahvasti omaan persoonaan - haluan tulla tietynlaiseksi ihmiseksi,  ahkeraksi ja aikaansaavaksi - ja siten elää tietynlaista elämää. Myös esim. veganismin voi nähdä tällaisena ulkopuolelta motivoituna: haluan vähentää eläinten kärsimyksiä/en halua osallistua niihin. Mutta toisaalta, eikö siinäkin tavoitella uutta minäkuvaa, persoonaa; haluan olla sellainen ihminen, joka välittää eläimistä näin paljon.. Ja haluan, että muutkin näkevät minut sellaisena?

Joo, ehkä - mutta mitä sitten? Ei kai siinä sinänsä mitään, pahaa ainakaan, kaipa elämässä pitää olla tavoitteita, että pääsisi eteenpäin (ai minne?).. Mutta.. miksi se tehdään niin henkölökohtaisen kautta? Vaikka ylimmäisenä tavoitteena olisi maailman muuttaminen, silti askeleet siihen ovat henkilökohtaisia, esim. taas veganismi, puhumattakaan kaikista niistä vain omaan hyvinvointiin tähtäävistä muutoksista. Mietin vähän, että  onko tämä itsensä kehittäminen pois maailman kehittämisestä? Ja keskitymmekö me siksi itsen kehittämiseen, että se on helpompaa (ja kivempaa) kuin maailman kehittäminen, maailmaan vaikuttaminen ja muuttaminen? No, ehkäpä se ei ole niin joko-tai. Mutta ehkäpä omia motiivejaan voi joskus vähän ravistella. Ja ehkä voi myös kysyä, olisiko meille itsellemme, persoonillemme joskus armollisempaa, jos olisimme enemmän kiinnostuneita maailman kehittämisestä kuin itsen muokkauksesta?

Mutta mietiskelyjen upottavalta rämeeltä takaisin itsensä kehittämiseen ja uudenvuoden tavoitteisiin, onko minulla mitään tavoitteita/haasteita ruuan suhteen? No ompa hyvinkin, tuoretta ruokaa - siis raakaa - voisi syödä enemmän ja voisi kehitellä kekseliäämpiä ja maistuvampia salaatteja sesongin raaka-aineista. Ja sitten haluan kokeilla härkäpapurouhetta ja keksiä siitä jotain hyvää.. ja ja.. Ehkäpä näistä seuraavaksi, että päästään takaisin asiallisemmille vesille..

Onko teillä uuden vuoden tavoitteita ja kehittymissuunnitelmia - ja niksejä niiden saavuttamiseksi?