26. tammikuuta 2016

Peruna-linssilaatikko

Minä tykkään perunasta.

Peruna on perusta - monessakin mielessä. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, Perusta ja Boliviasta, josta se on tullut perusruuaksi melkein koko maapallolla. Se onkin neljänneksi tärkein ruokakasvi maailmassa (Wikipedia).Vaikka peruna kuulostaakin kovin suomalaiselta ruualta, on se olennainen osa myös koko muun Euroopan keittiöitä ja kasvavassa määrin Aasiassa. Hassua ajatella oikeastaan miten eri paikoista kotoisin olevat kasvit ovat tulleet osaksi mitä erilaisempien maiden "perinneruokia".

Perunassa on makua, enemmän kuin riisissä ja pastssaa (ainakin perunansyöjien mielestä). Se on jotenkin enemmän kasvis kuin viljat - ja on siinä ravinteitakin: c-vitamiinia (tosin lähinnä tuoreena), magnesiumia ja kaliumia, B6 vitamiinia. Ja sinisessa (ja vähän punaisessa) perunassa on antosyaaneja, jotka ovat..antioksidantteja, jotka ovat.. terveellisiä. Olisikin kiva, jos meidän perunavalikoimamme laajenisi kaikenlaisilla erivärisillä ja erimakuisilla perunoilla. Yhteensä lajikkeita maailmassa on tuhansia (Wikipedia).

Peruna on myös, ja ennenkaikkea?, ekologinen. Sen kasvatukseen tarvitaan vähemmän energiaa, vettä ja maata kuin viljojen viljelyyn. Se on myös helppoa kasvattaa ja käyttää: peruna on hetivalmis kokattavaksi, kun sen nostaa pellosta. ( Wikipedia)

Minä kyllä käytän paljon perunaa, mutta harvemmin ruuat eksyy tänne blogiin asti. Tässä kuitenkin yksi arkiruoka, josta tuli yllättävän hyvää; peruna-linssilaatikko, joku saattaisi sanoa myös kiusaukseksi.

Tässä kasvisten määrää ja laatua voi muunnella sen mukaan, mitä nyt sattuu löytymään.

noin 4 annosta

n. 6-10 perunaa (riippuen koosta)

1 1/2 dl punaisia linssejä
n. 5 herkkusientä
1 kesäkurpitsa
1/2 sipuli
valkosipulia
chiliä
suolaa, pippuria, juustokuminaa, paprikaa
öljyä paistamiseen

kasvislientä, että peittyy

päälle vegaanista juustoa, jos haluaa herkutella.

Pilkotaan perunat suikaleiksi ja laitetaan kylmään veteen odottelemaan, etteivät mustu. Pilkotaan kasvikset ja paistellaan niitä pannulla hetki, 10-15 min. Lisätään sekaan huuhdellut linssit ja mausteet, sekoitetaan muutama minuutti. Linssejä ei siis keitetä, vaan ne keittyvät uunissa. Öljyttyyn uunivuokaan kerros perunoita alle, kasvishöystö väliin, toinen kerros perunoita päälle. Kaadetaan päälle kasvislientä, että perunat peittyy juuri ja juuri, päälle juustoraastetta. Paistetaan uunissa n. 45 min-tunti, 180 C, että perunat on pehmeitä. Odotteluaika kannattaa käytää johonkin kivaan.



Ajattelin olla totuudenmukainen ja arkinen ja ottaa kuvan ruuasta niinkuin se on (plus siinä vaiheessa kun muistin, suurin osa oli jo syöty..). No, ehkäpä ihan realistinen arki ei toimi ruokakuvissa.. Mutta ainakin tästä näkee, että kyseessä on tällainen raavas ja raaka, arkinen ja turhia koreilematon ruoka. Jota voi syödä, kun on vaikka remontti kesken.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti