8. huhtikuuta 2016

Ruuantuotannon ympäristövaikutukset: monimuotoisuus

Laiska bloggaaja tällä taas hei!

Tällävälin kun kipristelen edelleen ruokahaluttomuuden ja kiinnostamattomuuden kanssa, voisin välistä kirjoittaa asiaakin. Minähän aloitin muinoin sarjan (eh.. )(täällä ja täällä) ruuantuotannon ympäristövaikutuksista, joka toistaiseksi on vielä ensimmäisissä osissaan - mutta jos nyt jatkaisin sitä toisella osalla.. Eli miten ruuantuotanto vaikuttaa monimuotoisuuteen? Mutta mitä tekemistä monimuotoisuudella oikein on minun ruokani kanssa - ja mitä tekemistä ruualla on monimuotoisuuden kanssa?

Monimuotoisuus lautasella on sitä, mitä kaikkea lautasella on: onko siinä paljon kaikkea erilaista vai vain muutamaa ainesta? Onko vaihtelua päivästä toiseen vai aina sitä samaa - makaronia ja jauheliha(/soija) kastiketta - tai kanaa ja riisiä? Vai onko kenties perunatkin aina välistä eri lajikkeita, entäs omenat - porkkanat, avokadot?  Se mitä me syömme vaikuttaa siihen, mitä viljellään ja se taas määrittää, osin, kuinka monimuotoinen ympäristö on.

Vain osin siksi, että (maatalous)ympäristön monimuotoisuuteen vaikuttaa myös muut lajit kuin ne, joita syödään. Maatalouslajistoa on myös villit seuralaislajit, jotka viihtyvät maatalousympäristöissä. Näitä ovat tietysti kaikki tuholaiset ja rikkakasvit, mutta myös hyödylliset lajit, joita ilman ruuan kasvattaminen olisi mahdotonta. Esimerkiksi ilman pölyttäjiä ei olisi monia hedelmiä, eikä monta montaa muutakaan ruokaa, ja ilman maaperän eliötä ei maa, eikä sitä myöten oikein mikään, toimisi. Ja tietysti maatalousympäristössä viihtyy suuri joukko lajeja, joista ei ole ilmeistä hyötyä tai haittaa.

Maisema puolestaan määrittelee mitä ja kuinka paljon erilaisia lajeja voi tietyllä alueella asua. Silmänkantamattomiin vehnäpeltoa asuttaa huomattavasti erilaisemman lajiston kuin mosaiikki erilaisia viljelykasveja joiden lomassa on villimpiä, luonnontilaisempia alueita.

No, miten ruuantuotanto sitten vaikuttaa monimuotoisuuteen?  Ensiksi on todettava, että vaikutukset ovat niin valtavat, koska viljely kattaa niin suuren alan maapallosta: 1/3 maa-alasta on omistettu viljelylle, tästä suurin osa on laidunmaata. Viljelyllä on paljon epäsuoria vaikutuksia monimuotoisuuteen, jotka tulevat esiin mutkan kautta. Esimerkiksi ravinnevalumat vesiin vähentävät - tai jopa hävittävät  - vesistön monimuotoisuutta. Päästöt ilmaan muuttavat hitaasti ilmastoa, joka muuttaa lajistoa, eli monimuotoisuutta. Mutta on ruuantuotannolla ihan suoriakin vaikutuksia: viljelyn tieltä raivataan pois villiä luontoa - erityisesti hyvin monimuotoisia sademetsiä. Toisaalta, kun viljely on muuttunut modernimmaksi, samalla perinteiseen viljelyyn pitkän historian aikana sopeutuneet lajit ovat vaarassa nyt hävitä. Moderniin viljelyyn liittyy olennaisesti torjunta-aineiden käyttö, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia biodiversiteettiin.

Tarkastelaan ensin lähemmin sademetsien hävittämistä. Olemassaolonsa aikan ihminen on hävittänyt noin puolet olemassa olleista tai potentiallisista trooppisista metsistä. (Kontekstiksi: Euuropassa liki kaikki metsät hävitettiin jo paljon aikaisemmin, maatalouden tieltä, enää ei juurikaan ole jäljellä alkuperäistä metsää.) Nykyään trooppista metsää raivataan 12 miljoonan hehtaarin vuosivauhtia, eniten Brasiliassa ja Indonesiassa. Brasiliassa sademetsän raivaus maatalousmaaksi on ainakin vähän hilliintynyt, mutta Indonesiassa raivaus on kiihtynyt. Toisaalta Brasiliassakin metsän raivauksen väheneminen on johtanut muiden luonnonalueiden raivaukseen maatalousmaaksi. Vielä Amazonin sademetsästä on jäljellä 4/5. Afrikassakin on jäljellä alkuperäistä sademetsää, mutta siellä pelloksi raivaaminen on myös kiihtynyt - ja väestönkasvu kiihdyttänee lisää. Toisaalta sademetsien maa ei välttämättä ole kaikkein hedelmällisintä - ja viljelyyn siellä liittyy monia hankaluuksia - esim. runsaat tuholaiset.

Sademetsien raivausta ajaa ennekaikkea kaupallinen vientiin viljely (erotuksena omavaraisviljelystä), esim. kahvin, teen, kaakaon, soijan ja öljypalmun viljely. Tämäntakia me Suomessakin osallistumme sademetsien hävittämiseen: esim. kanafileen, kahvikupillisen ja suklaapalan mukana nielaisemme todennäköisesti palan sademetsää.

Toisaalta, erityisesti täällä Euroopassa koetaan ongelmaksi perinteisen maatalouslajiston häviäminen; tämä on huomattu varsinkin linnuston ja perhosten kohdalla. Pääsyynä tähän nähdään maatalouden intensiivistymisen, mutta mikä tekijä intensiivistymisessä on erityisen haitallinen, se on vielä ratkaisematta. Yksi tekijä on maisemien ja maatalousympäristöjen yksipuolistuminen: pellot voivat olla isoja ja samanlaisia silmän kantamattomiin. Tähän johtaa myös se, että monesti erityylinen viljely keskittyy sille parhaiten sopiville alueille: esim. Suomessa viljan viljely on keskyttynyt eteläiseen Suomeen ja eläinten- ja nurmenkasvatus pohjoisemmaksi ja itään ja länteen. Hankalinta monimuotoisuuden näkökulmasta on kuitenkin erilaisten puoliluonnontilaisten viljelyyn liittyvien alueiden väheneminen: peltoja halkovien ojanpientareiden, niittyjen, hakamaiden. Puoliluonnontilaisilla alueilla on ollut peltoa monipuolisempi kasvilajivalikoima, joka on kehittynyt juuri sopivasta, mutta ei liiasta häirinnästä - esim. laidunnuksen seurauksena. Kasvit taas tarjoavat ravintoa ja suojaa monille hyönteisille ja linnuilla. Puoliluonnontilaisilla alueilla ei myöskään ole niin rajuja hoitotoimenpiteitä - ja radikaaleja muutoksia ajassa, kuin pellolla. Suomessa 90 % niittyalasta on hävinnyt, pientareistakin valta-osa salaojituksen yleistymisen myötä. Toisaalta Euroopassa on paikoin paljonkin korkean luontoarvon maatalousmaata. Näitä alueita uhkaa usein hylkääminen ja metsittyminen, koska ne voivat olla viljelyllisesti kannattamattomia.

Intensiiviseen viljelyyn liittyvä torjunta-aineiden käyttö voi myös olla uhka monimuotoisuudelle - itseasiassa torjunta-aineiden tarkoituksena itsessään on  vähentää monimuotoisuutta pellolla, ainakin rikkakasvien ja tuhohyönteisten monimuotoisuutta. Nykyisin käytettävät aineet pyritään kyllä suunnittelemaan siten, että niillä olisi mahdollismman vähän vaikutusta muihin kuin kohde eliöön, mutta tämä on usein haastavaa, koska esim. hyvät ja huonot hyönteiset voivat olla läheistä sukua ja siten likimain samanlaisia toiminnoiltaan. Toisaalta monia vanhoja, laajavaikutteisia (moniin eri eliöhin vaikuttavia) aineita käytetään yhä, esimerkiksi kehitysmaissa.

Suora tappava myrkyllisyysvaikutus kohde-eliöön ja muihinkin mahdollisiin eliöihin usein tunnetaan ja on helpppoa tutkia. Kuitenkin torjunta-aineiden vaikutukset voivat olla hyvin moninaiset ja monimutkaiset ja hankalasti tutkittavissa. Eliöt voivat toistuvasta altistuksesta torjunta-aineella saada kroonisia oireita, jotka eivät välttämättä ole yksilölle kuollettavia, mutta voivat vaikuttaa pitkän ajan kuluessa esim. populaation kokoon. Tällaisia ovat esim. lisääntymiseen vaikuttavat vaikutukset: monet aineet voivan mm. muuttaa sukupuolihormonien määrää ja pahimmassa tapauksessa muuttaa uhrin ulkoista sukupuolta toiseksi, näin on todettu käyneen esim. sammakoilla. Jos populaatiossa on liikaa toista sukupuolta, se voi vaikuttaa nopeastikin populaation kokoon pienentävästi. Myös kaikki yleiseen fitnessiin vaikuttavat oireet voivat lopulta pienentää populaatioita: esim. mehiläisillä on havaittu neonikotinoidien vaikuttavan niiden oppimiskykyyn ja kotiin palaamiseen.

Akuuttien ja kroonisten oireiden lisäksi torjunta-aineet voivat vaikuttaa monen mutkan kautta sellaisiin lajeihin, joita ei lainkaan ole osatttu yhdistää torjunta-aine altistuksen mahdollisuuteen. Tunnetuin esimerkki monipolvisesta ja kauas kohteestaan osuneesta torjunnasta on DDT, joka kertyi eläinten elimistöön ja rikastui ravintoketjussa, aiheuttaen lopulta monille suurpedoille erilaisia lisääntymishankaluuksia. Yksinkertaisimmillaan ravintoketjun kautta ilmenevät vaikutukset ovat esim. jos rikkakasvitorjunnan jälkeen peltoon jää liian vähän ravintokasveja hyönteisille tai linnuille. Toisaalta vaikutukset voivat olla vaikka ravintokasvin kilpailevan syöjän vähentymisen kautta loisen väli-isännän lisääntyminen ja siten loisinnan lisääntyminen loisen varsinaisessa isännässä: näin sammakoilla.

Entä kuinka paljon ruuan tuotanto on sitten vähentänyt monimuotoisuutta?
Yleisesti, maailman villien eliöiden populaatiot ovat pienentyneet puolella 1970-luvulta, suurin syy tähän on elinympäristöjen häviäminen ja huonontuminen, joihin molempiin maatalouden harjoittamisella on suuri vaikutus. Ertyisen suurta populaatioiden pieneneminen on ollut Etelä-Amerikassa, jossa populaatiot ovat pienentyneet 83 % (WWF 2014). Uhanalaisia lajeja, joille maatalous tavalla tai toisella on uhka, on maailmassa yli 7000, joista 70 on jo kuollut sukupuuttoon (IUCN Red List). Suurin osa näistä on metsien lajeja. Toisaalta Euroopassa perinteiseen maatalouteen liittyvä lajisto on vähentynyt kun muu lajisto on vähentynyt paljon vähemmän. Suomessakin melkein puolet uhanalaisista lajeista on maatalousympäristöjen lajeja. 

Populaatioiden pieneneminen tarkoittaa, että laji voi olla matkalla sukupuuttoon. Lajit voivat monesti sinnitellä hyvinkin pieninä populaatioina pitkään, ennenkuin romahdus tapahtuu, emmekä tiedä mikä on kullekin lajille liian pieni populaatio ja minkä lajin pieni populaatio olisi vielä pelastettavissa. Tiedämme edelleenkin hyvin vähän monien lajien statuksesta ja toisaalta elintavoista ja vaateista, jotta voisimme ratkaista niitä uhkaavat tekijät - tai lisätä niitä, jotka edesauttaisivat niiden selviämistä. Monmimuotoisuuden häviäminen onkin siitä hankala ongelma, että se on niin.. monimuotoinen: monisyinen, vaikutukset voivat näkyä hitaasti, yhden lajin väheneminen vaikuttaa toisenkin elinmahdollisuuksiin, eliöillä on kaikilla erilaiset vaatimukset - ja toisaalta erilaiset kyvyt sopeutua..

Mitä väliä monimuotoisuudella sitten on? Ei ole kivaa jos lajeja häviää, tai siis toisinsanoen: kai kaikilla lajeilla on itseisarvo olemassaoloon. Sen lisäksi monimuotoisuuden kapenemisella on suoria vaikutuksia meihin ihmisiin. Lajit yhdessä (kussakin paikassa ja ajassa omansa) muodostavat toimivan ekosysteemin ja jos monimuotoisuus vähenee ekosysteemin toimiminen voi vaarantua, tai muuttua. Toiset lajit voivat olla toiminnassa tärkeämpiä - mutta useinkaan me emme tiedä mitkä lajit. Ihminen tarvitsee toimivia ekosysteemejä, koska ne huolehtivat, usein näkymättömästi, monista elintärkeistä toiminnoista, ekosysteemipalveluista; kuten ilmanpuhdistus, vedenkierrätys - tai vaikka pölytys. Monimuotoisuuden kaventuminen osuu myös ruuantuotannon perusteisiin ja pitkälle edetessään voi tehdä sen jopa mahdottomaksi. Esimerkiksi villien pölyttäjien väheneminen hankaloittaa jo nyt monien pölytystä vaativien kasvien tuotantoa - samaan aikaan kun kato vaivaa myös kesymehiläisiä. 

Mitä sitten voi tehdä? Yksittäinen kuluttaja voi huolehtia siitä, että syö monipuolisesti  - myös terveyshyötyjä! Ja monimuotoisuuden ylläpito on yksi syy suosia kotimaista tuotantoa: näin emme ulkoista viljelyn haitallsia vaikutuksia muualla - ja samalla kannatetaan suomalaista monipuolista viljelyä, joka tälle metsäiselle maalle tuo vaihtelua maisemaan. Torjunta-aineiden haitallisia vaikutuksia voi vähentää suosimalla luomua. Ja jos/kun kuitenkin ostaa myös sademetsätuotteita, voi yrittää suosia kestävästi kasvatettuja - luomu/reilukauppa..

Mutta loppujen lopuksi, tämäkään, ei ole yksin kuluttamisen asia - jo siksikään, että kuluttajan on hankala tarkemmin tietää viljelymenetelmistä paljoakaan, ja juuri viljelymenetelmistä monimuotoisuus paljolti riippuu. Se miten viljellään taas johtuu isommista asioista - politiikasta ja maailmankaupasta - siitä miten ruokaa on päätetty jakaa maapallolla ja millä tavalla sitä on kannattavaa tuottaa. Esimerkiksi isot yhtenäiset pellot on luotu koneiden ehdoilla ja koneiden käyttäminen on puolestaan usein halvempaa kuin ihmistyövoima, mikä taas johtuu viimekädessä öljyn halpuudesta. Miten näihin isoihin asioihin sitten vaikutetaan? Sen kun tietäisi..

Mutta luonnon, ja viljely-ympäristön, monimuotoisuutta vaaliva ruuan tuotanto ei kuitenkaan ole mahdottomuus ja paljon hyviä tapoja on jo - ja on aina ollut - käytössä. Esimerkiksi jos peltoja viljeltäisiin ihmisvoimin, toisenlaiset viljelytavat voisivat olla mahdollisia, tai pellon ei edes tarvitsisi olla se ainut tuotantoala, vaan voidaan tuottaa satoa esim. peltometsäviljelyssä. Toisaalta ihmistyövoiman käyttöön voi olla esteenä, että harva ihminen on kiinnostunut niin paljosta ruumiillista työtä. Mutta tähänpä voisivat olla ratkaisuna robotit, uusiutuvalla energialla käyvät tietysti! Ja ehkäpä uudenlaiset kauppatavat, netin mahdollistamat: suoraan viljelijältä ostaminen, myös kaukomailta, voisivat myös muuttaa viljelyä, niin ettei suuruus ja yksitoikkoisuus olisi ainoa vaihtoehto. 

Huh, siinäpä taas vähän asiaa, vaikka paljon tietysti jäi ulkopuolelle. Tiivistettynä pääpointtina koko jutusta, että monimuotoisuus on se käyttöaine, millä maatalous toimii, kuin myös koko maapallo, siitä olisi siis syytä pitää huolta. Kuluttaja voi valinnoillaan vaikuttaa vähän, mutta syyt ovat tietysti - niinkuin aina - syvemmällä.  Ehkäpä hyvänä projektina olisikin selvittää tätä puolta; miten, tarkemmin, kauppa ja politiikka vaikuttaa - minkälaiset pimeät voimat vaikuttavat ruokalautasemme taustalla -  ja miten siihen vaikutetaan.. En lupaa nopeita vastauksia. 

Lähteinä oli niin paljon artikkeleita, etten jaksa listata, mutte ne ovat tallessa, ja kiinnostunut saa ne pyytämällä. Hyvänä perusteoksena, jos monimuotoisuus pellolla ja Suomessa kiinnostaa, suosittelen Elämää pellossa, Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus - kirjaa (Toim. Juha Tiainen et al., Fibre 2004).

Ja pari hyvää, ehkä rohkaisevaa kansainvälistä artikkelia:

Altieri, M. A. (1999). The ecological role of biodiversity in agroecosystems. Agriculture, Ecosystems & Environment, 74(1), 19-31.

Perfecto, I. and Vandermeer, J. (2008) Biodiversity conservation in tropical agroecosystems: a new  conservation paradigm.  Ann. N.Y. Acad. Sci.  1134, 173–200