9. syyskuuta 2016

Blogin herätys ja syksyinen puolukka-kinuski-piiras

Jaaha, pitäisikö syksyn kunniaksi kaivaa taas tämä pieni blogi naftaliinista.. Kesä on aina näköjään niin kiireistä - tai pikemminkin tekemisen täyteistä -aikaa, ettei kamalasti tule ajatelluksi mitään, saati sitten, että kirjoittaisi jotain ajatuksellista. Tai edes reseptejä.

Nyt tein ja kehittelin ihan itse aika herkullisen piirakan ajankohtaisesta aineesta; puolukasta, olkoon se tämän syksyn  -ja uuden alun - ensimmäinen resepti. Liekö kuvaavaa, tulevaa ennustavaa, etten muistanut edes kuvaa ottaa itse piirakasta.. Toivottavasti ei kuitenkaan.. Ja kun ei kuvaa piirakasta, niin vaelsin lähimetsässä etsimässä sopivaa puolukkaa kuvitukseksi; se ei ollutkaan ihan helppoa, vaikka muissa metsissä puolukoita on saanut lähinnä väistellä. Toivottavasti kuva herättää leipomishalut. Tai ehkä jopa metsään meno -halut!


Piirakassa käytin kookossokeria, joka karamellisena sopii hyvin puolukan kanssa, sen voinee korvata muulla ruskealla sokerilla. 

Pohja:

200 g margariinia
n. 1 dl kasvimaitoa
1 1/2 dl  kookossokeria
4 dl jauhoja (esim. puolet kookos ja puolet grahamjauhoja)
(1 rkl psylliumia (tätä ei tarvita, jos käytät vain vehnäjauhoja)
1 tl soodaa

Täyte:

Reilusti (4 dl) puolukkasurvosta, sokeroituna maun mukaan

Kinuski:
1 dl kaurakermaa
1 dl kookossokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Pohjaa varten märät ja kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kaikki sekaisin vähällä vaivaamisella. Levitetään pohja tavalliseen piirakkavuokaan ja puolukka survos päälle, paista näin n. 10-15 min. 200 asteessa. Ajatuksena, että puolukkatäyte hiukan kovettuu, eikä sekoitu kinuskin kanssa ihan täysin. Ota sitten piirakka uunista ja kaada päälle kylmä kinuskiseos, joka keittyy sitten uunissa. Kinuskin voi kaataa vaikka spiraalin muotoon, niin joka palassa on sitten kirpeää puolukkaa ja makeaa kinuskia. Jatka paistamista n. 15- 20 min. tai kunnes piirakka on sopivan väristä.

Piirakkaa ahmiessa olen miettinyt mitä kaikkea asiallista haluaisin syksyllä kirjoittaa. Ainakin oman ruuan kasvattamisesta. Kompostoinnista. Metsästyksestä. Kissoista. Pohtia yhä uudelleen arkipäivän "ekoilua", ruuan näkökulmasta ja muutenkin - varsinkin tulevassa uudessa haastavassa elämäntilanteessa; joudunko hylkäämään omat ylevät periaatteet ja tekemään vain sen minkä juuri ja juuri pystyy ja on helpompaa.. Ei kyllä sillä, että eläisin nytkään edes erityisen "ekosti". Ekoilu tässä lainausmerkeissä siksi, että se on niin ärsyttävä -ja monesti voi olla hyvinkin harhaanjohtava -termi.. Siinäpä olisikin kutkuttava aihe: mitä ekoilu, ekoelämä oikein on, mikä on oikeasti ekoa ja minkä ekoutta voisi vähän kyseenalaistaa..? Hajanainen mietiskely on kutkuttavan jännää, miten saisi vaan ajatukset kasaan, järjestykseen ja paperille..?

Ja toisaalta, nyt on vielä niin kesäisen kaunista ja lämmintä - pitäisikö mielummin lähteä vaikka metsään?



8. huhtikuuta 2016

Ruuantuotannon ympäristövaikutukset: monimuotoisuus

Laiska bloggaaja tällä taas hei!

Tällävälin kun kipristelen edelleen ruokahaluttomuuden ja kiinnostamattomuuden kanssa, voisin välistä kirjoittaa asiaakin. Minähän aloitin muinoin sarjan (eh.. )(täällä ja täällä) ruuantuotannon ympäristövaikutuksista, joka toistaiseksi on vielä ensimmäisissä osissaan - mutta jos nyt jatkaisin sitä toisella osalla.. Eli miten ruuantuotanto vaikuttaa monimuotoisuuteen? Mutta mitä tekemistä monimuotoisuudella oikein on minun ruokani kanssa - ja mitä tekemistä ruualla on monimuotoisuuden kanssa?

Monimuotoisuus lautasella on sitä, mitä kaikkea lautasella on: onko siinä paljon kaikkea erilaista vai vain muutamaa ainesta? Onko vaihtelua päivästä toiseen vai aina sitä samaa - makaronia ja jauheliha(/soija) kastiketta - tai kanaa ja riisiä? Vai onko kenties perunatkin aina välistä eri lajikkeita, entäs omenat - porkkanat, avokadot?  Se mitä me syömme vaikuttaa siihen, mitä viljellään ja se taas määrittää, osin, kuinka monimuotoinen ympäristö on.

Vain osin siksi, että (maatalous)ympäristön monimuotoisuuteen vaikuttaa myös muut lajit kuin ne, joita syödään. Maatalouslajistoa on myös villit seuralaislajit, jotka viihtyvät maatalousympäristöissä. Näitä ovat tietysti kaikki tuholaiset ja rikkakasvit, mutta myös hyödylliset lajit, joita ilman ruuan kasvattaminen olisi mahdotonta. Esimerkiksi ilman pölyttäjiä ei olisi monia hedelmiä, eikä monta montaa muutakaan ruokaa, ja ilman maaperän eliötä ei maa, eikä sitä myöten oikein mikään, toimisi. Ja tietysti maatalousympäristössä viihtyy suuri joukko lajeja, joista ei ole ilmeistä hyötyä tai haittaa.

Maisema puolestaan määrittelee mitä ja kuinka paljon erilaisia lajeja voi tietyllä alueella asua. Silmänkantamattomiin vehnäpeltoa asuttaa huomattavasti erilaisemman lajiston kuin mosaiikki erilaisia viljelykasveja joiden lomassa on villimpiä, luonnontilaisempia alueita.

No, miten ruuantuotanto sitten vaikuttaa monimuotoisuuteen?  Ensiksi on todettava, että vaikutukset ovat niin valtavat, koska viljely kattaa niin suuren alan maapallosta: 1/3 maa-alasta on omistettu viljelylle, tästä suurin osa on laidunmaata. Viljelyllä on paljon epäsuoria vaikutuksia monimuotoisuuteen, jotka tulevat esiin mutkan kautta. Esimerkiksi ravinnevalumat vesiin vähentävät - tai jopa hävittävät  - vesistön monimuotoisuutta. Päästöt ilmaan muuttavat hitaasti ilmastoa, joka muuttaa lajistoa, eli monimuotoisuutta. Mutta on ruuantuotannolla ihan suoriakin vaikutuksia: viljelyn tieltä raivataan pois villiä luontoa - erityisesti hyvin monimuotoisia sademetsiä. Toisaalta, kun viljely on muuttunut modernimmaksi, samalla perinteiseen viljelyyn pitkän historian aikana sopeutuneet lajit ovat vaarassa nyt hävitä. Moderniin viljelyyn liittyy olennaisesti torjunta-aineiden käyttö, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia biodiversiteettiin.

Tarkastelaan ensin lähemmin sademetsien hävittämistä. Olemassaolonsa aikan ihminen on hävittänyt noin puolet olemassa olleista tai potentiallisista trooppisista metsistä. (Kontekstiksi: Euuropassa liki kaikki metsät hävitettiin jo paljon aikaisemmin, maatalouden tieltä, enää ei juurikaan ole jäljellä alkuperäistä metsää.) Nykyään trooppista metsää raivataan 12 miljoonan hehtaarin vuosivauhtia, eniten Brasiliassa ja Indonesiassa. Brasiliassa sademetsän raivaus maatalousmaaksi on ainakin vähän hilliintynyt, mutta Indonesiassa raivaus on kiihtynyt. Toisaalta Brasiliassakin metsän raivauksen väheneminen on johtanut muiden luonnonalueiden raivaukseen maatalousmaaksi. Vielä Amazonin sademetsästä on jäljellä 4/5. Afrikassakin on jäljellä alkuperäistä sademetsää, mutta siellä pelloksi raivaaminen on myös kiihtynyt - ja väestönkasvu kiihdyttänee lisää. Toisaalta sademetsien maa ei välttämättä ole kaikkein hedelmällisintä - ja viljelyyn siellä liittyy monia hankaluuksia - esim. runsaat tuholaiset.

Sademetsien raivausta ajaa ennekaikkea kaupallinen vientiin viljely (erotuksena omavaraisviljelystä), esim. kahvin, teen, kaakaon, soijan ja öljypalmun viljely. Tämäntakia me Suomessakin osallistumme sademetsien hävittämiseen: esim. kanafileen, kahvikupillisen ja suklaapalan mukana nielaisemme todennäköisesti palan sademetsää.

Toisaalta, erityisesti täällä Euroopassa koetaan ongelmaksi perinteisen maatalouslajiston häviäminen; tämä on huomattu varsinkin linnuston ja perhosten kohdalla. Pääsyynä tähän nähdään maatalouden intensiivistymisen, mutta mikä tekijä intensiivistymisessä on erityisen haitallinen, se on vielä ratkaisematta. Yksi tekijä on maisemien ja maatalousympäristöjen yksipuolistuminen: pellot voivat olla isoja ja samanlaisia silmän kantamattomiin. Tähän johtaa myös se, että monesti erityylinen viljely keskittyy sille parhaiten sopiville alueille: esim. Suomessa viljan viljely on keskyttynyt eteläiseen Suomeen ja eläinten- ja nurmenkasvatus pohjoisemmaksi ja itään ja länteen. Hankalinta monimuotoisuuden näkökulmasta on kuitenkin erilaisten puoliluonnontilaisten viljelyyn liittyvien alueiden väheneminen: peltoja halkovien ojanpientareiden, niittyjen, hakamaiden. Puoliluonnontilaisilla alueilla on ollut peltoa monipuolisempi kasvilajivalikoima, joka on kehittynyt juuri sopivasta, mutta ei liiasta häirinnästä - esim. laidunnuksen seurauksena. Kasvit taas tarjoavat ravintoa ja suojaa monille hyönteisille ja linnuilla. Puoliluonnontilaisilla alueilla ei myöskään ole niin rajuja hoitotoimenpiteitä - ja radikaaleja muutoksia ajassa, kuin pellolla. Suomessa 90 % niittyalasta on hävinnyt, pientareistakin valta-osa salaojituksen yleistymisen myötä. Toisaalta Euroopassa on paikoin paljonkin korkean luontoarvon maatalousmaata. Näitä alueita uhkaa usein hylkääminen ja metsittyminen, koska ne voivat olla viljelyllisesti kannattamattomia.

Intensiiviseen viljelyyn liittyvä torjunta-aineiden käyttö voi myös olla uhka monimuotoisuudelle - itseasiassa torjunta-aineiden tarkoituksena itsessään on  vähentää monimuotoisuutta pellolla, ainakin rikkakasvien ja tuhohyönteisten monimuotoisuutta. Nykyisin käytettävät aineet pyritään kyllä suunnittelemaan siten, että niillä olisi mahdollismman vähän vaikutusta muihin kuin kohde eliöön, mutta tämä on usein haastavaa, koska esim. hyvät ja huonot hyönteiset voivat olla läheistä sukua ja siten likimain samanlaisia toiminnoiltaan. Toisaalta monia vanhoja, laajavaikutteisia (moniin eri eliöhin vaikuttavia) aineita käytetään yhä, esimerkiksi kehitysmaissa.

Suora tappava myrkyllisyysvaikutus kohde-eliöön ja muihinkin mahdollisiin eliöihin usein tunnetaan ja on helpppoa tutkia. Kuitenkin torjunta-aineiden vaikutukset voivat olla hyvin moninaiset ja monimutkaiset ja hankalasti tutkittavissa. Eliöt voivat toistuvasta altistuksesta torjunta-aineella saada kroonisia oireita, jotka eivät välttämättä ole yksilölle kuollettavia, mutta voivat vaikuttaa pitkän ajan kuluessa esim. populaation kokoon. Tällaisia ovat esim. lisääntymiseen vaikuttavat vaikutukset: monet aineet voivan mm. muuttaa sukupuolihormonien määrää ja pahimmassa tapauksessa muuttaa uhrin ulkoista sukupuolta toiseksi, näin on todettu käyneen esim. sammakoilla. Jos populaatiossa on liikaa toista sukupuolta, se voi vaikuttaa nopeastikin populaation kokoon pienentävästi. Myös kaikki yleiseen fitnessiin vaikuttavat oireet voivat lopulta pienentää populaatioita: esim. mehiläisillä on havaittu neonikotinoidien vaikuttavan niiden oppimiskykyyn ja kotiin palaamiseen.

Akuuttien ja kroonisten oireiden lisäksi torjunta-aineet voivat vaikuttaa monen mutkan kautta sellaisiin lajeihin, joita ei lainkaan ole osatttu yhdistää torjunta-aine altistuksen mahdollisuuteen. Tunnetuin esimerkki monipolvisesta ja kauas kohteestaan osuneesta torjunnasta on DDT, joka kertyi eläinten elimistöön ja rikastui ravintoketjussa, aiheuttaen lopulta monille suurpedoille erilaisia lisääntymishankaluuksia. Yksinkertaisimmillaan ravintoketjun kautta ilmenevät vaikutukset ovat esim. jos rikkakasvitorjunnan jälkeen peltoon jää liian vähän ravintokasveja hyönteisille tai linnuille. Toisaalta vaikutukset voivat olla vaikka ravintokasvin kilpailevan syöjän vähentymisen kautta loisen väli-isännän lisääntyminen ja siten loisinnan lisääntyminen loisen varsinaisessa isännässä: näin sammakoilla.

Entä kuinka paljon ruuan tuotanto on sitten vähentänyt monimuotoisuutta?
Yleisesti, maailman villien eliöiden populaatiot ovat pienentyneet puolella 1970-luvulta, suurin syy tähän on elinympäristöjen häviäminen ja huonontuminen, joihin molempiin maatalouden harjoittamisella on suuri vaikutus. Ertyisen suurta populaatioiden pieneneminen on ollut Etelä-Amerikassa, jossa populaatiot ovat pienentyneet 83 % (WWF 2014). Uhanalaisia lajeja, joille maatalous tavalla tai toisella on uhka, on maailmassa yli 7000, joista 70 on jo kuollut sukupuuttoon (IUCN Red List). Suurin osa näistä on metsien lajeja. Toisaalta Euroopassa perinteiseen maatalouteen liittyvä lajisto on vähentynyt kun muu lajisto on vähentynyt paljon vähemmän. Suomessakin melkein puolet uhanalaisista lajeista on maatalousympäristöjen lajeja. 

Populaatioiden pieneneminen tarkoittaa, että laji voi olla matkalla sukupuuttoon. Lajit voivat monesti sinnitellä hyvinkin pieninä populaatioina pitkään, ennenkuin romahdus tapahtuu, emmekä tiedä mikä on kullekin lajille liian pieni populaatio ja minkä lajin pieni populaatio olisi vielä pelastettavissa. Tiedämme edelleenkin hyvin vähän monien lajien statuksesta ja toisaalta elintavoista ja vaateista, jotta voisimme ratkaista niitä uhkaavat tekijät - tai lisätä niitä, jotka edesauttaisivat niiden selviämistä. Monmimuotoisuuden häviäminen onkin siitä hankala ongelma, että se on niin.. monimuotoinen: monisyinen, vaikutukset voivat näkyä hitaasti, yhden lajin väheneminen vaikuttaa toisenkin elinmahdollisuuksiin, eliöillä on kaikilla erilaiset vaatimukset - ja toisaalta erilaiset kyvyt sopeutua..

Mitä väliä monimuotoisuudella sitten on? Ei ole kivaa jos lajeja häviää, tai siis toisinsanoen: kai kaikilla lajeilla on itseisarvo olemassaoloon. Sen lisäksi monimuotoisuuden kapenemisella on suoria vaikutuksia meihin ihmisiin. Lajit yhdessä (kussakin paikassa ja ajassa omansa) muodostavat toimivan ekosysteemin ja jos monimuotoisuus vähenee ekosysteemin toimiminen voi vaarantua, tai muuttua. Toiset lajit voivat olla toiminnassa tärkeämpiä - mutta useinkaan me emme tiedä mitkä lajit. Ihminen tarvitsee toimivia ekosysteemejä, koska ne huolehtivat, usein näkymättömästi, monista elintärkeistä toiminnoista, ekosysteemipalveluista; kuten ilmanpuhdistus, vedenkierrätys - tai vaikka pölytys. Monimuotoisuuden kaventuminen osuu myös ruuantuotannon perusteisiin ja pitkälle edetessään voi tehdä sen jopa mahdottomaksi. Esimerkiksi villien pölyttäjien väheneminen hankaloittaa jo nyt monien pölytystä vaativien kasvien tuotantoa - samaan aikaan kun kato vaivaa myös kesymehiläisiä. 

Mitä sitten voi tehdä? Yksittäinen kuluttaja voi huolehtia siitä, että syö monipuolisesti  - myös terveyshyötyjä! Ja monimuotoisuuden ylläpito on yksi syy suosia kotimaista tuotantoa: näin emme ulkoista viljelyn haitallsia vaikutuksia muualla - ja samalla kannatetaan suomalaista monipuolista viljelyä, joka tälle metsäiselle maalle tuo vaihtelua maisemaan. Torjunta-aineiden haitallisia vaikutuksia voi vähentää suosimalla luomua. Ja jos/kun kuitenkin ostaa myös sademetsätuotteita, voi yrittää suosia kestävästi kasvatettuja - luomu/reilukauppa..

Mutta loppujen lopuksi, tämäkään, ei ole yksin kuluttamisen asia - jo siksikään, että kuluttajan on hankala tarkemmin tietää viljelymenetelmistä paljoakaan, ja juuri viljelymenetelmistä monimuotoisuus paljolti riippuu. Se miten viljellään taas johtuu isommista asioista - politiikasta ja maailmankaupasta - siitä miten ruokaa on päätetty jakaa maapallolla ja millä tavalla sitä on kannattavaa tuottaa. Esimerkiksi isot yhtenäiset pellot on luotu koneiden ehdoilla ja koneiden käyttäminen on puolestaan usein halvempaa kuin ihmistyövoima, mikä taas johtuu viimekädessä öljyn halpuudesta. Miten näihin isoihin asioihin sitten vaikutetaan? Sen kun tietäisi..

Mutta luonnon, ja viljely-ympäristön, monimuotoisuutta vaaliva ruuan tuotanto ei kuitenkaan ole mahdottomuus ja paljon hyviä tapoja on jo - ja on aina ollut - käytössä. Esimerkiksi jos peltoja viljeltäisiin ihmisvoimin, toisenlaiset viljelytavat voisivat olla mahdollisia, tai pellon ei edes tarvitsisi olla se ainut tuotantoala, vaan voidaan tuottaa satoa esim. peltometsäviljelyssä. Toisaalta ihmistyövoiman käyttöön voi olla esteenä, että harva ihminen on kiinnostunut niin paljosta ruumiillista työtä. Mutta tähänpä voisivat olla ratkaisuna robotit, uusiutuvalla energialla käyvät tietysti! Ja ehkäpä uudenlaiset kauppatavat, netin mahdollistamat: suoraan viljelijältä ostaminen, myös kaukomailta, voisivat myös muuttaa viljelyä, niin ettei suuruus ja yksitoikkoisuus olisi ainoa vaihtoehto. 

Huh, siinäpä taas vähän asiaa, vaikka paljon tietysti jäi ulkopuolelle. Tiivistettynä pääpointtina koko jutusta, että monimuotoisuus on se käyttöaine, millä maatalous toimii, kuin myös koko maapallo, siitä olisi siis syytä pitää huolta. Kuluttaja voi valinnoillaan vaikuttaa vähän, mutta syyt ovat tietysti - niinkuin aina - syvemmällä.  Ehkäpä hyvänä projektina olisikin selvittää tätä puolta; miten, tarkemmin, kauppa ja politiikka vaikuttaa - minkälaiset pimeät voimat vaikuttavat ruokalautasemme taustalla -  ja miten siihen vaikutetaan.. En lupaa nopeita vastauksia. 

Lähteinä oli niin paljon artikkeleita, etten jaksa listata, mutte ne ovat tallessa, ja kiinnostunut saa ne pyytämällä. Hyvänä perusteoksena, jos monimuotoisuus pellolla ja Suomessa kiinnostaa, suosittelen Elämää pellossa, Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus - kirjaa (Toim. Juha Tiainen et al., Fibre 2004).

Ja pari hyvää, ehkä rohkaisevaa kansainvälistä artikkelia:

Altieri, M. A. (1999). The ecological role of biodiversity in agroecosystems. Agriculture, Ecosystems & Environment, 74(1), 19-31.

Perfecto, I. and Vandermeer, J. (2008) Biodiversity conservation in tropical agroecosystems: a new  conservation paradigm.  Ann. N.Y. Acad. Sci.  1134, 173–200




4. maaliskuuta 2016

Väri-ilottelua: sitruksinen punakaali-linssi muhennos

Minulla ei ole tällä hetkellä hetkellisesti yhtään ruokahalua, joten ei ole huvittanut kokata mitään, eikä edes ajatella kokkausta. Miten vähän ruokahalua arvostaakaan - ja miten sen voi kokea joskus jopa haitaksi.. Ja miten tärkeäksi se osoittautuu, kun se katoaa; kyllä on niin paljon kivempi syödä, koska kuitenkin syötävä on, kun ruokaa tekee mieli ja sama koskee ruuanlaittoa. Tule takaisin, entinen hyvä ruokahaluni!

Onneksi minulla on taskussa muutama hyvä resepti, jonka voin tänne jakaa. Tästä voin melkein muistaa tai aavistaa, että, joo, hyvää oli ja voisi olla vastakin, kunhan tästä paranen.  Kaalit ja linssit on varsinaista luottoruokaa, niitä löytyy aina kaapista, talvella, samoin sitruunaa. Ja appelsiinit ovat vielä hetken parhaimmillaan. Kaali on ehkä aika hallitsevan makuista, mutta kun siihen lisää vähän happamuutta, kaalimaisuus loivenee. Toisaalta laimeammat linssit terästyvät samalla käsittelyllä.


1/2 punakaali
1/2 sipuli
öljyä paistamiseen
chiliä
juustokuminaa
suolaa
pippuria

1 1/2 sitruunan kuori ja mehu
1 appelsiinin kuori ja mehu

2 dl linssejä


Raastetaan ensin appelsiineista ja sitruunoista kuori ja puristetaan sitten mehu.

Huuhdellaan linssit ja laitetaan kiehumaan, veteen jossa on myös appelsiinin mehu (vettä ja mehua yhteensä suunnilleen niin paljon, että linssit peittyvät ja pikkuisen yli). Keitetään noin 10 min., lisätään lopuksi appelsiinin kuoriraaste ja vähän sitruunamehua ja suolaa.

Suikaloidaan kaali ohuiksi suikaleiksi, samoin sipuli, laitetaan pannulle öljyyn paistumaan, chilin ja juustokuminen kanssa. Paistetaan 15-20 min, lisätään sekaan loput sitruunan mehut, annetaan hautua n. 5 min., kunnes kaali mukavan pehmeää. Maustetaan suolalla ja pippurilla ja sitruunan kuorella. Sekoitetaan varovasti linssien kanssa (mitä vähemmän, sitä paremmin hienot värit säilyvät - toisaalta maut sekoittuvat sekoitettaessa kivasti).

Syödään vaikka riisin kanssa.

Ja ajatellaan kevättä. Nyt tekisi mieli jotain vihreää, henkisesti ja fyysisesti. Milloinhan ensimmäiset vihreät putkahtavat maasta..?

18. helmikuuta 2016

Lohturuokaa: perunat ja kastike

Ai niin, minullahan on tällainen blogi.. jota minun piti useasti päivittää.. hmm..

Mutta asiaan, eli ruokaan. Vaikka kaikki kansainväliset vivahteetja  uudenlaiset ruokakokemukset ovatkin kovasti mieleeni, aina joskus kaipaa jotain alkukantaisempaa, perinteisempää, kotoisaa.. Ei meillä kotona ihan tällaista ole varmaan koskaan tehty (vaan kastike kyllä tehtiin jauhelihasta), mutta jotenkin tästä tulee lapsuus mieleen, sellainen mukavan turvallinen olo. Siis kuorineen keitetyistä perunoista ja soija"jauheliha"kastikkeesta..


Perunat keitetään, miten ne nyt keitetäänkään ja samalla tehdään kastike, joka menee näin:

2 porkkanaa
1/2 sipuli
valkosipulia
öljyä paistamiseen

2 dl soijarouhetta
2-3 rkl etikkaa
3-4 dl kasvislientä

2 rkl maissitärkkelysjauhoa
1 dl vettä

turaus ketsuppia, tomaattipyrettä
musta ja valkopippuria

1 suolakurkku

Kuullotetaan ensin porkkanaa, sipulia ja valkosipulia öljyssä pannulla 15-20 min, porkkanoihin saa jäädä pureskeltavaa. Siiretään kasvikset syrjään ja lisätään pannulle soijarouhe ja vähän lisää öljyä. Paahdetaan hetken, 5 min., lisätään sitten etikka ja sekoitetaan. Sitten lisätään kasvislientä pikkuhiljaa, niin paljon, että kastikkeeseen jää vähän sitä kastikeosaakin - eli vettä vähän enemmän kuin soijarouhe imisi (tai paljon, jos tykkää vetisemmästä kastikkeesta). Lisätään sekaan kasvikset ja suurustetaan veteen sekoitetulla maissitärkkelysjauholla, annetaan kiehua pienesti hetki. Turautetaan maun mukaan punaista; ketsuppia, tomaattipyrettä ja maustetaan pippureilla. Lopuksi halutessa lisätään pilkottu suolakurkku.

Perunat taitavatkin parahiksi olla kypsiä, joten kuorimaan ja sitten saa vähäksi aikaa taantua lapseksi, jolla on vielä kaikki edessä ja suuri luotto tulevaan..




3. helmikuuta 2016

Ruoka ja raha

Minä ja minun hyvät tavoitteet kirjoittaa useammin.. No, aina voi aloittaa uudestaan parannuksen:)

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa ruuasta ja rahasta – ja Hesarissa muutama viikko sitten ilmestynyt juttu  (tällä) inspiroi lisää.. Artikkelissa toimittaja kokeili elää - tai siis ruokkia itsensä - 70 eurolla viikossa, kuukauden ajan ja testasi, voiko tällä pienellä rahalla elää terveellisesti. Tätä olen itsekin miettinyt – voiko vähällä rahalla elää terveellisesti – ja kuinka pienellä rahalla?

Tuon noin 70 e/vko/hlö on Kuluttajatutkimuskeskuksen arvio summasta mitä vähintään tarvitaan, että voi syödä kohtuullisen hyvin ja terveellisesti. Summa on aikaansaatu kuluttajien kanssa käydyistä keskusteluista; ihmisten mielestä tämän summan pitäisi riittää – tai vaihtoehtoisesti; tarvitaan välttämättä, että voi syödä kohtuullisen hyvin. Toimittajalla oli pieniä vaikeuksia, mutta rahat riittivät juuri; ruuaksi ostettiin vieläpä luomua ja erikoisempia aineksia kuten tofua. Kuitenkin artikkeliin liittyneessä keskustelussa monen mielestä 70 euroa viikossa ruokaan oli aivan liikaa: oikeasti pienituloisilla muihin menoihin menee niin paljon, ettei ruokaan todellakaan jää noin paljon käytettäväksi. Toisaalta monen ruokakulut kuulostivat olevan ihan vapaaehtoisestikin alle toimittajan kulutuksen. Oli myös tietysti niitäkin, joilla ruokaan kului paljon enemmänkin. Ehkä keskimäärin ruokakulut tuntuivat asettuvan tässä keksustelussa 150 e /kk/hlö tienoille, mutta keskustelun henki oli ehkä vähän sellainen kilpaileva, että kuka tulee toimeen vähimmällä.

Meidän kahden hengen aikuistaloudessa ruoka(kauppa)kulut lienevät tuon 150 e/kk/hlö luokkaa, tähän sisältyy kotiruokaa koko kuuksi ja pari satunanista ulkonasyömistä huvittelumielessä ja vähän ruokaa kissoillekin. Parhaillaan minulla on menossa kuittien keräyskin, jotta saisin tarkan summan selville. Syömme pitkälti sitä mikä on halpaa: juureksia, viljoja, papuja, kausituotteita, mutta emme aina/usein valitse tuoteryhmässä halvinta. Erikoistuotteitakin; kauramaitoa, kumppanin juustot tai makkarat, mahtuu summaan – ja ihan liikaa herkkuja. Vaikka summa ehkä on pieni, en koe, että tarvitsisi tinkiä mistään. Paitsi ehkä; jos olisi enemmän rahaa, ostelisin chia-siemeniä ja nokkosrouheita, mutta toisaalta, ei niitä nyt oikeasti tarvitse, varsinkin kun nokkoset voi kerätä itse..

Oikeastaan koen, että syömme aika hyvin, eikä vain hyvin vaan melkein usein luksusta. Ehkä kaikki eivät olisi samaa mieltä luksuksesta, mutta minulle sitä on esim. itsekerätyt marjat, keväällä villivihannekset, itse kasvatetut vähän erikoisemmat kasvikset, vaikka raidalliset punajuuret – ja talvella vaikka idut. Se että tällaiset vaatimattomat ainekset tuntuvat luksukselta, johtuu varmasti osaksi siitä, että kotiruoka ja juuri nuo edellä mainitut ruuat, ovat nyt muodikkaita ja näkyvillä esim. blogeissa koko ajan. Tulee tunne, että olen trendikäs ja tyylikäs – vaikka ateria oikeasti olisikin halpa, hinnaltaan. Se on ihan kiva tunne. (Jos olisi toisenlaiset trendit vallalla, voisi tuntua hyvin köyhältä ja kurjalta syödä noita samoja ruokia..) Mietin myös, että ehkä osa luksus-tunteesta tulee myös siitä, että ruuan aikaansaamiseksi on täytynyt käyttää vaivaa; sen keräämiseksi, kasvattamiseksi, tai ylipäänsä valmistamiseksi ja suunnittelemiseksi. Vähiten vaivaa koen käyttäväni itse ruuan valmistukseen, mutta kaikenlaiseen muuhun oheistoimintaan (miettimiseen) upotan kyllä aikaa, niinkuin tästä blogistakin huomaa.. Ehkä myös se, että kun on miettinyt jonkun ruuan kohdalla sen vaikutuksia - ympäristö- tai muita, tekee sekin siitä vaatimattomastakin ruuasta rikkaan, luksuksen, arvokkaan..

Toimittajan kokeilua kommentoinneista ihmisistä osa taas valitti, että minimibudjetilla joutuu käyttämänä liikaa aikaa ruokaan ja sen valmistamiseen: metsästämään tarjouksia ja keittelemään ja leipomaan koko ajan. Toimittajallakin meni kokatessa ja leipoessa yö myöhälle. Itse taas en koe näkeväni erityisesti vaivaa, tai että edullinen ruoka vaatisi uhrauksia muulta elämältä. Tässä lienee kysymys arvostuksista – kaikkia ei nyt vaan kiinnosta ruoka ja sen laittaminen. Ja tietysti on kyse  taidoistakin ja tottumuksesta – mutta molemmat karttuvat, jos on kiinnostusta.

Kuitenkaan jutussa ei oikeastaan selvinnyt, pitääkö köyhän, jolla siis ruokaan käytettävät rahat huomattavasti pienemmät, syödä kuitenkin eineksiä tai muuten epäterveellisesti, kuten usein väitetään. Yksin ollessani olen kokeilumielessä elänyt vielä paljon pienemmällä summalla, esim. 20 e/vko – enkä silloinkaan ostanut eineksiä. Oikeastaan, nyt ajatellen, eikö einekset tule oikeasti valtavan kalliiksi, yksi pakkaus kun ei riitä kovin pitkäksi aikaa.. Olen suunnitellut sellaista testiä, että söisin vain eineksiä ja katsoisin kuinka halvaksi/kalliiksi se tulee. Mutta epäilen, että kyllästyisin jo päivässä ruokien makuun ja tympeyteen ja kaipaisin aika äkkiä myös ruuanlaittoa. Enkä vaan voi uskoa, että einekset millään tulisivat halvemmaksi. Ehkä tässä väitteessä on myös kyse taidoista ja tottumuksista? Ettei välttämättä osata ajatella mitään ruokia juureksista tai että puuroakin voi välistä syödä ruuaksi?

Kasvispohjainen dietti ja kotiruuan teko näyttäisi siis olevan tie pieniin ruokakuluihin. Lisää säästöä syntyy kun suunnittelee hyvin ja ei käy kaupassa usein - pitäisipä tätä itsekin noudattaa ahkerammin. Ja jos miettii, mitkä on niitä edullisia ruokia - miten tehdään perheelle edullista ruokaa koko viikoksi, voi inspiraatiota hakea koulujen ja päiväkotien ruokalistoista (MT juttu aiheesta). Samalla saisi ruokalistan helposti kasaan ilman omaa pähkäilyä ja lihaisat ateriat voi varmaan muuttaa kasvisruuiksi vähän mielikuvitusta käyttämällä.

Onko teillä edullisia herkkuruoka-suosikkeja - tai erinomaisia säästövinkkejä?

26. tammikuuta 2016

Peruna-linssilaatikko

Minä tykkään perunasta.

Peruna on perusta - monessakin mielessä. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, Perusta ja Boliviasta, josta se on tullut perusruuaksi melkein koko maapallolla. Se onkin neljänneksi tärkein ruokakasvi maailmassa (Wikipedia).Vaikka peruna kuulostaakin kovin suomalaiselta ruualta, on se olennainen osa myös koko muun Euroopan keittiöitä ja kasvavassa määrin Aasiassa. Hassua ajatella oikeastaan miten eri paikoista kotoisin olevat kasvit ovat tulleet osaksi mitä erilaisempien maiden "perinneruokia".

Perunassa on makua, enemmän kuin riisissä ja pastssaa (ainakin perunansyöjien mielestä). Se on jotenkin enemmän kasvis kuin viljat - ja on siinä ravinteitakin: c-vitamiinia (tosin lähinnä tuoreena), magnesiumia ja kaliumia, B6 vitamiinia. Ja sinisessa (ja vähän punaisessa) perunassa on antosyaaneja, jotka ovat..antioksidantteja, jotka ovat.. terveellisiä. Olisikin kiva, jos meidän perunavalikoimamme laajenisi kaikenlaisilla erivärisillä ja erimakuisilla perunoilla. Yhteensä lajikkeita maailmassa on tuhansia (Wikipedia).

Peruna on myös, ja ennenkaikkea?, ekologinen. Sen kasvatukseen tarvitaan vähemmän energiaa, vettä ja maata kuin viljojen viljelyyn. Se on myös helppoa kasvattaa ja käyttää: peruna on hetivalmis kokattavaksi, kun sen nostaa pellosta. ( Wikipedia)

Minä kyllä käytän paljon perunaa, mutta harvemmin ruuat eksyy tänne blogiin asti. Tässä kuitenkin yksi arkiruoka, josta tuli yllättävän hyvää; peruna-linssilaatikko, joku saattaisi sanoa myös kiusaukseksi.

Tässä kasvisten määrää ja laatua voi muunnella sen mukaan, mitä nyt sattuu löytymään.

noin 4 annosta

n. 6-10 perunaa (riippuen koosta)

1 1/2 dl punaisia linssejä
n. 5 herkkusientä
1 kesäkurpitsa
1/2 sipuli
valkosipulia
chiliä
suolaa, pippuria, juustokuminaa, paprikaa
öljyä paistamiseen

kasvislientä, että peittyy

päälle vegaanista juustoa, jos haluaa herkutella.

Pilkotaan perunat suikaleiksi ja laitetaan kylmään veteen odottelemaan, etteivät mustu. Pilkotaan kasvikset ja paistellaan niitä pannulla hetki, 10-15 min. Lisätään sekaan huuhdellut linssit ja mausteet, sekoitetaan muutama minuutti. Linssejä ei siis keitetä, vaan ne keittyvät uunissa. Öljyttyyn uunivuokaan kerros perunoita alle, kasvishöystö väliin, toinen kerros perunoita päälle. Kaadetaan päälle kasvislientä, että perunat peittyy juuri ja juuri, päälle juustoraastetta. Paistetaan uunissa n. 45 min-tunti, 180 C, että perunat on pehmeitä. Odotteluaika kannattaa käytää johonkin kivaan.



Ajattelin olla totuudenmukainen ja arkinen ja ottaa kuvan ruuasta niinkuin se on (plus siinä vaiheessa kun muistin, suurin osa oli jo syöty..). No, ehkäpä ihan realistinen arki ei toimi ruokakuvissa.. Mutta ainakin tästä näkee, että kyseessä on tällainen raavas ja raaka, arkinen ja turhia koreilematon ruoka. Jota voi syödä, kun on vaikka remontti kesken.


20. tammikuuta 2016

Kaali-appelsiini-salaatti


No niin, ainakin ruokaan liittyvät tavoitteet/yritykset on helpompi pitää. Kaupassa oli söpöjä pikkuisia veriappelsiinejä ja kaapissa punakaalinjämät - ja nehän sopivat yhteen! Jos tekee hyvän kastikkeen. Koulussa muistaakseni tarjottiin punakaalia viinimarjojen  tai ananaspalojen kanssa - ilman sen kummenmpia kastikkeita; ei kovin houkuttelevaa. Kaalin kanssa ehkä vähän hapan kastike ja muhinoituminen on olennaista. Tai jos ei kerkeä muhinoittamaan, voi vähän hakata tai puristella kaalia pehmeämmäksi. Lisäsin tähän kaaliin paahdettua ohraa ja manteleita ruokaisuuden lisäämiseksi, mutta toimii myös ohrattomana sivusalaattina.

Sekoita kulhon pohjalle ensin kastike:

1/2 dl appelsiinien mehua
1/2 dl sitruunamehua
(loraus öljyä)
(valkosipulia hakattuna hienoksi)
hunajaa tai muuta makeutta
suolaa
pippuria
ripaus kanelia

Sitten suikaloidaan kaali (n. 1/4 kerää) ohuen ohuiksi suikaleiksi ja 1 porkkana raasteeksi. 1-2 appelsiinia pilkotaan sekaan tai koristeeksi.

Paahdetaan n. 1 1/2 dl ohraa pannulla vähän ruskeaksi
Ja keitetään sitten pakkauksen ohjeen mukaan

Paahdetaan n. 1 dl manteleita pannulla

Ohran ja mantelit voi lisätä salaattiin vasta syöntivaiheessa.

Ei tämä tietysti oikein näin kylmillä lämmitä.. Mutta kylmällä voi lämmitellä tulevaa puutarhakautta suunnitellen ja siemenluetteloa selaten.